
343 Industriesin studiopomo Bonnie Ross on ilmoittanut jättävänsä studion.
Studion perustajiin lukeutuva Ross kertoi Twitter-tilillään jättävänsä studion. Rossin mukaan hän toivoi pystyvänsä työskentelemään Halo Infiniten tulevan talvipäivityksen julkaisuun saakka, mutta hän kertoo joutuneensa lopettamaan perheenjäsenellään ilmenneen terveysongelman vuoksi.
Rossin ilmoituksen ohella Microsoft on julkaissut hänen lähdöstään oman lausuntonsa, jossa yhtiö kertoo Rossin lopettavan myös Microsoftin palveluksessa 28 vuoden työuran jälkeen. Ross toimi 343 Industriesin, joka perustettiin jatkamaan Halo-pelisarjan kehitystyötä Bungien jälkeen, johdossa 15 viime vuoden ajan.
Microsoft paljasti samalla myös 343 Industriesin seuraavan johtajan. Studiota vetämään astuu Rossin jälkeen aikaisemmin tuotannosta vastannut Pierre Hintze, jonka kerrotaan siirtyvän uuteen rooliinsa välittömästi.
— Bonnie Ross (@PlutonForEver) September 12, 2022
Lähde: Windows Central
Kommentit
Eipä tuo mitään muuttane Infiniten osalta, jonka kokoversiots nimenomaisesti saa odotella ikuisesti, mutta ehkäpä seuraava tuote on laadukkaampi ilmestys.
Ikävämpi juttu nuo terveysasiat, mutta rivien välistä olin lukevinani, että lähtö oli joka tapauksessa suunnitteilla. Vapaaehtoisesti vai kannustettuna, sitä emme saa tässäkään luultavasti koskaan tietää.
Mielenkiinnolla odotan mitä muutoksen tuulet studiossa aiheuttaa, koska viime vuodet on olleet aika kivikkoisia ja huippuhetket harvassa. Toivoa sopii, että muutos toisi jotain piristystä, mutta pahoin pelkään, että sekavammaksi vain menee.
Eiköhän tuolla pyritä nyt mahdollisimman tarkkaan valita henkilö johtamaan joka osaisi koko tiimiä ja pelisarjaa viedä oikeaan suuntaan.
Ainakin toivoa sopii kun tuntuu että ei se tästä ainakaan huonompaan suuntaan voi mennä 😅