Halo-kehittäjät esittäytyvät videolla

343 Industriesin väki kertoo työpaikastaan ja motivaatioistaan uudella videolla. Siinä sivussa kuullaan musiikkinäyte Halo 4:stä.

3.3.2012 00:45

Microsoftin Halo-tehdas 343 Industries on julkaissut uuden videon, jossa studion jäsenet kertovat työpaikastaan. Samalla he perustelevat, miksi värväytyivät juuri kyseiselle työpaikalle.

343 Industriesin Halo-tiimi on koottu konkareista ympäri maailman. Studiolla ahertaa muun muassa BioWaren, Rockstarin, id Softwaren, Kojima Productionsin, Ubisoftin, Valven ja tietenkin Bungien entisiä työntekijöitä.

Studion nimekkäimpiin jäseniin kuuluvat koodaustaidoistaan tunnettu Corrinne Yu, tieteistaidetta tuottava Nicolas ”Sparth” Bouvier ja alkuperäisten Falloutien parissa kunnostautunut Tom French.

343 Industries perustettiin vuonna 2007 jatkamaan Bungien luomaa Halo-sarjaa. Studio myös peri Bungien entisen toimiston, kun itsenäistyneet kehittäjät muuttivat isompiin tiloihin.

Oheisella värväysvideolla saadaan ensimmäisiä näytteitä Halo 4:n musiikkimaailmasta. Tarkkasilmäisimmät saattavat nähdä myös vilauksen pelikuvaa.

Halo 4:stä pitäisi olla tiedossa lähiaikoina ihan konkreettistakin tietoa. Muun muassa Official Xbox Magazine mainostaa tarjoilevansa yksityiskohtia seuraavassa numerossaan. Huhujen mukaan ensimmäiset tietopläjäykset iskeytyisivät ilmoille jo alkuviikosta.

Lisää luettavaa