Halo-kehittäjien kato Microsoftin leivistä jatkuu.
Viimeisimpänä yhtiön on jättänyt Joseph Staten. Staten toimi vastuurooleissa niin pelisarjan uusimman osan, Halo Infiniten, kuin kolmen alkuperäisen Halo-pelinkin parissa. Kaikkiaan Staten teki Microsoftin tytäryhtiöiden alaisuudessa kahdeksantoista vuoden uran.
Myös Destinyn käsikirjoittajana Bungie-aikoinaan toiminut Staten oli jo ennen Microsoftilta lähtöään siirtynyt pois Halo Infinite -kehittäjä 343 Industriesin leivistä. Hän työskenteli viimeksi Xboxin julkaisutoiminnoissa.
Staten ei kertonut vielä tarkempia tietoja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Hän kertoo kuitenkin paljastavansa jatkosuunnitelmiaan lähiaikoina.
Lähde: VG247