Halo: New Blood saapuu helpottamaan Halo 5:n odotusta

Halo: New Blood on seuraava Halo-universumia laajentamaan lähtevä kirja.

30.1.2015 21:40

Halo 5 siintää vielä ainakin puolen vuoden päässä, mutta se ei tarkoita, etteikö näin alkuvuonnakin voitaisi nauttia ainakin jonkinlaisesta uudesta Halo-kokemuksesta. Tulevan maaliskuun aikana Halo-universumi onkin seuraavaksi laajenemassa aluksi sähköisessä muodossa jaettavalla Halo: New Blood -pienoisromaanilla.

New Blood jatkaa Halo 3: ODST:n tarinaa ottamalla tarkasteluunsa pelistä tutun Edward Buck -hahmon. Kirja keskittyy käsittelemään UNSC:n ideaan luoda uuden sukupolven spartan-sotilaita, mihin liittyen Buck päätyy tekemään erään elämänsä merkittävimmistä valinnoista.

Kirjan kirjoituksesta on vastannut Halo-faniksi tunnustautunut Matt Forbeck, joka on saanut kirjoitusuransa aikana nimensä muun muassa New York Timesin Bestseller-listalle. New Blood ei ole miehelle ensimmäinen videopeliin pohjautuva kirja, sillä hän on aiemmin rustannut myös Guild Wars -universumiin sijoittuvan Ghosts of Ascalonin.

Halo: New Blood on parhaillaan jo ennakkotilattavissa useammallekin eri sähköiselle lukulaitteelle.

Lähde: Halo Waypoint

Lisää luettavaa