Halo Wars 2:n juoni ei jätä kylmäksi – tuore videodokumentti käy läpi tarinaa ja hahmoja

Tuore Halo Wars 2 -videodokumentti keskittyy pelin tarinaan ja hahmokatraaseen.

23.7.2016 09:45

Halo Wars 2 ei jää ainakaan tarinansa puolesta raakileeksi, mikäli tuoretta vidoc-esittelyvideota on uskominen.

Studiopomo Dan Ayoubin mukaan strategiapelaajilla on sangen korkeat vaatimukset pelinsä juonen suhteen. Kehittäjät 343 Industries ja The Creative Assembly ovatkin nähneet tarpeelliseksi panostaa toden teolla Halo Wars 2:n tarinapuoleen.

Halo Wars 2 sijoittuu ajallisesti 28 vuotta alkuperäisen, vuonna 2009 julkaistun strategianaksuttelun jälkimaininkeihin. Tarinassa palataan heti kättelyssä Halo-renkaiden syntysijoille, kun pelaaja heitetään Forerunnereiden kyhäämän The Ark -rakennelman ympäristöön. Samoissa eeppisissä maisemissa seikkailtiin Halo 3:n seitsemännessä kampanjatehtävässä.

Hahmopuolella tarinan keskiöön nousevat Cortanan korvaava Isabel-tekoäly, ensimmäisestäkin pelistä tuttu Captain Cutter sekä julmaakin julmempi Brute-johtaja Atriox.

Halo Wars 2 julkaistaan PC:llä ja Xbox Onella helmikuun 21. päivä.

Lähde: Youtube/Xbox

Lisää luettavaa