Klassikkoräiskintä Halo: Combat Evolved on saanut uuden maailmaennätysajan.

Vuonna 2001 Xbox-konsolille julkaistu ja paria vuotta myöhemmin pc:lle käännetty alkuperäinen Halo läpäistiin pelin hankalimmalla vaikeustasolla kanadalaisen Andrew ’goatrope’ Halabourdan toimesta ajassa 1.38.57. Pelien nopeusennätyksiä arkistoivan SpeedDemosArchivesin mukaan Halo on parhaimmillaan läpäisty jopa 18 minuuttia nopeammin, mutta kyseinen ennätys toteutettiin useassa osassa kahden pelaajan toimesta.

Aikaisemminkin Halon Legendary-tason nopeusennätystä nimissään pitänyt Halabourda toteutti viimeisimmän suorituksensa yhdessä osassa suorassa verkkolähetyksessä. Halabourda on myös julkaissut kattavan listan käyttämistään tempuista kahdessa tekstitiedostossa, jotka lienevät kiintoisaa luettavaa suorituksesta kiinnostuneille.

Lähde: Youtube

Lisää luettavaa