EA:n kerrotaan kartoittavan kiinnostusta uusille Dead Space -uusioversioille.

Verkossa liikkuvien kuvakaappausten perusteella yhtiö selvittää pelaajien kiinnostusta Dead Spacen jatko-osien uusintajulkaisuille. Kyselyssä selvitetään kiinnostusta sekä vuonna 2011 julkaistun Dead Space 2:n sekä paria vuotta myöhemmin ilmestyneen Dead Space 3:n uusioversioihin.

EA julkaisi äskettäin Motive-studion kehittämän alkuperäisen Dead Spacen uusioversion. Visuaalisesti ja pelillisesti uudistetun pelin vastaanotto on ollut varsin positiivinen. Esimerkiksi Metacritic-sivusto kertoo Dead Spacen uusioversion olevan yksi kuluvan vuoden parhaimmaksi arvioiduista peleistä.

Kyselyn todenperäisyyttä ei ole vahvistettu virallisesti. EA ei myöskään ole kommentoinut suunnitelmiaan Dead Spacen jatko-osien mahdollisten uusintajulkaisujen varalle.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa