Marvel’s Avengersin PlayStation-yksinoikeushahmo Hämähäkkimiestä on esitelty taas hieman enemmän noin viikkoa ennen sen varsinaista julkaisua.

Viihdesivusto IGN pääsi hahmoon käsiksi ennalta ja sai samalla käyttöönsä myös virallista pelikuvaa katseltavaksi. Siinä päivanvaloon pääsevätkin viiden minuutin edestä niin Hämiksen erilaiset hyökkäys- kuin liikkumakyvytkin.

Hahmona Hämähäkkimies on kuitenkin pienimuotoisempi lisäys kuin muut Marvel’s Avengersin -sankarit tähän asti. Hämikselle ei nimittäin ole tarjolla omia uusia tehtäviä, vaan tämän tarina avautuu erilaisia sivuhaasteita suorittamalla. IGN:lle annetussa haastattelussa Avengersin pelillinen ohjaaja Philippe Therien kuvaileekin, että kehittäjät ovat halunneet käyttää eniten keskittymistään sisältöön, joka on kaikkien Avengers-pelaajien ulottuvilla. Hämähäkkimiehen ohella Avengers laajeneekin ensi viikolla myös muun muassa uudella raid-tehtävällä.

Hämähäkkimies saapuu ilmaiseksi PlayStation 5:n ja PlayStation 4:n Avengers-versioon 30. marraskuuta.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa