Hämärän kommarihenkinen PS4-yksinoikeus The Tomorrow Children paljastui ilmaispeliksi

PlayStation 4:n hämärämpien pelien joukkoon lukeutuva The Tomorrow Children saapuu pian hankittavaksi early access -kuosissa.

16.8.2016 22:31

Parin vuoden ajan jo hajanaisesti alfa- ja beetatestattavissa ollut The Tomorrow Children on liittymässä pian PlayStation 4:n harvinaislaatuisten early access -pelien joukkoon. Syyskuun 6. päivä pelistä aletaan myydä niin sanottua Founder’s Pack -pakettia, jonka hankkimalla käsiinsä saa sekä etukäteispääsyn itse The Tomorrow Childreniin että myös erilaisten asusteiden ja virtuaalivaluutan kaltaista kevyttä lisäsälää pelaamista varten.

Varsinainen The Tomorrow Childrenin virallinen julkaisupäivä ei toistaiseksi ole vielä tiedossa. Tietoon tällä viikolla on kuitenkin tullut, että valmistuessaan peli tulee olemaan pelattavissa täysin ilmaiseksi.

Työn alla The Tomorrow Children on ollut Japanissa sijaitsevassa Q-Games-studiossa, joka on aiemmin työstänyt myös esimerkiksi PixelJunk-sarjaa. Ideana pelissä olisi periaatteessa rakentaa ja ylipäätänsä muutenkin pitää huolta omasta pienestä kaupungistaan, mikä tapahtuu omaksumalla erilaisia työrooleja aina sotilaasta mainariin asti. Kaikkea tätä tehdään periaatteessa verkossa, joskin pelaajat eivät aina huolla välttämättä yhdessä ja samassa ulottuvuudessa olevaa yhtä yksittäistä kaupunkia, vaan lähinnä avittavat toisiaan enemmän asynkronisessa hengessä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa