Hämmentävä kauhuklassikko saa kenties vielä jatkoa

Astetta erikoisempi kauhuseikkailu Deadly Premonitionille saattaa olla kehitteillä jatko-osa.

20.8.2012 11:54

Kauhua ja huumoria yhdistänyt Dead Premonition -toimintaseikkailu saattaa taipua vielä kokonaiseksi sarjaksi. Alkuperäisen pelin suunnittelija Hidetaka ”SWERY” Suehiro varmisti Gamescom-messuilla Eurogamerille, että tuttu kehitysjoukkio on kokoontunut luomaan kokonaan uutta peliä, joka saattaa ”ehkä” olla jatkoa vuonna 2010 nähdylle erikoiselle kulttipelille.

Ainakin jatko-osan tekeminen kiinnostaisi Suehiroa. Mies myöntää Eurogamerin haastattelussa haluavansa erityisesti kehittää pelin, joka olisi alkuperäisteoksen henkinen, mutta joka olisi kuitenkin myös täysin irrallinen ensimmäisestä osasta ja kenties jopa sen universumista.

Alkuperäisen pelin tuottaja ei ilmeisesti ole kuitenkaan sallimassa aivan tällaista ratkaisua. Suehiron sanojen mukaan tuottaja kokee, että fanien tähden ainakin päähenkilö Yorkin on tehtävä vielä paluu, jos uusi peli kehitetään.

Parhaillaan kehitystiimi etsii julkaisijaa uutta projektiaan varten. Mahdollisesti ensi kesällä siitä kuultaneen viimeistään lisää.

Haastettalussaan Suehiro on myös varmistanut, että alkuperäisen Deadly Premonitionin paranneltu Director’s Cut -versio vaikuttaisi olevan vielä tuloillaan. Miehen mukaan teos olisi tarkoitus saada vielä ainakin jossain päin maailmaa ulos tämän vuoden puolella.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa