Hämmentävä odotus päättyy: The Crew 2 saa vihdoin kilpailullisen moninpelin ja romurallitilan

The Crew 2:n kilpailullinen moninpeli saapuu viimein. Samalla purkamaan pääsee aggressiotaan.

1.12.2018 13:13

Ubisoftin The Crew 2 -ajopelillä on ikää jo puolisen vuotta, mutta vasta nyt se on saamassa kilpailullisen moninpelin. Poissaolollaan loistanut ominaisuus ilmestyy 5. joulukuuta osana pelin järjestyksessään toista isompaa sisältöpäivitystä.

Kilpaileminen on mahdollista Rookie-tasolta asti ja tukee kaikkia pelin neljää eri moottoriurheiluperhettä. Verkkoajaminen jakautuu kahteen osaan, joista toinen koostuu hyvin perusajeluun perustuvista kisoista ja toinen vaihtelevia sääntöjä tarjoavista äänestettävistä erikoiskisoista.

Kilpailemisesta voitettavissa on niin uusia varusteita, seuraajia kuin valuuttaa. Sitä varten on luotu myös oma Rank-järjestelmänsä, jossa on mahdollista edetä pärjäämisen mukaan.

Toisena isompana lisäyksenä uusi päivitys lisää The Crew 2:een mahdollisuuden harrastaa romurallia, mitä varten mukaan saadaan lisää ajoneuvoja. Uusia tapahtumia ja kykyjä ripotellaan yhtälailla mukaan, minkä lisäksi tarjolle saadaan päivittäisiä haasteita, jotka ovat erilaisia aina jopa pelaajakohtaisesti.

Lähde: Ubisoft (1). (2)

Lisää luettavaa