CD-i -konsolin ehkä tunnetuimmat pelit ovat nyt pelattavissa uudistetussa kuosissa.

Alun perin vuonna 1993 julkaistut Link: The Faces of Evil ja Zelda: The Wand of Gamelon tunnetaan tätä nykyä parhaiten ikimuistoisista välianimaatioistaan. Nyt pahamaineiset pelit on remasteroitu harrastajakehittäjän toimesta. -nimimerkkiä Twitterissä käyttävä kehittäjä on rakentanut pelit uudelleen Game Maker -ohjelmistolla pelien alkuperäisiä elementtejä hyödyntäen. Parannellun grafiikan ohella remasteroitujen versioiden kerrotaan sisältävän myös parannuksia pelien ohjaukseen ja pelimekanismeihin sekä pyörivän alkuperäistä nopeammin.

Kehittäjän mukaan remasteroidut versioita työstettiin kaikkiaan neljän vuoden ajan. Projekti oli osittain kaveriporukan sisäinen vitsi, mutta taustalla oli myös Dopplyn halu oppia pelinkehitystä. Remasteroidut Link: The Faces of Evil ja Zelda: The Wand of Gamelon ovat ladattavissa pc:lle alla näkyvästä twiitistä löytyvistä linkeistä.

Päivitys: Käyttäjä on sittemmin vetänyt omat jakolinkkinsä pois saatavilta.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa