Hearthstone jakautuu keväällä kahteen formaattiin – vanhoja kortteja samalla eläkkeelle

Kevät on halkaisemassa Hearthstonen kahteen formaattiin Blizzardin yrittäessä pitää pelin tasapainoisena ja mielenkiintoisena.

3.2.2016 18:26

Blizzard-korttipeli Hearthstone on jakaantumassa tänä keväänä kahteen erilliseen peliformaattiin.

Formaateista yksi kantaa nimeä Standard ja siitä on muodostumassa pelille eräänlainen uusi vakiomuoto. Standardia pelatessa pelaajat pääsevät ottelemaan niin Friendly Challenge-, Ranked- kuin Casual Play -peleissäkin, joissa erikoisuutena on tosin se, että niissä käyttämään pääse vain pelin peruskortteja sekä maksimissaan noin kaksi vuotta vanhoja laajennuskortteja.

Tänä vuonna Standardin peluu siis tarkoittaa, että peruskorttien ohella pelaajat voivat käyttää kortteja pelin Blackrock Mountain-, The Grand Tournament– ja The League of Explorers-laajennuksista, mutta eivät enää Curse of Naxxramasiin ja Goblins vs Gnomesiin kuuluneita lappusia. Vanhojen laajennuskorttien hankkiminen kaupoista tehdään itse asiassa jopa mahdottomasti Standard-peliformaatin saapuessa, eikä vanhoja Adventure-osuuksia voi enää pelata, jos niistä ei ole ehtinyt hankkimaan yhtään siipeä ennen niiden katoamista. Vanhoja kortteja voi onneksi sentään luoda jatkossa Arcane Dustia käyttämällä.

Vanhoja kortteja Blizzardin on tarkoitus eläköittää pelissä aina uuden vuoden alkaessa samassa yhteydessä, kun kyseisen vuoden ensimmäinen korttilaajennus saapuu peliin. Esimerkiksi Blackrock Mountain -kortteja voi käyttää vielä huoletta siis koko tämän vuoden, vaikka ne yltävätkin huhtikuussa jo kahden vuoden ikään. 

Blizzardin mukaan Standardin olemassaolo auttaa yhtiötä suunnittelemaan vapaammin uusia kortteja peliin, minkä lisäksi se pitää Hearthstonen paremmin myös tasapainossa. Samalla tietysti pelin oppimiskäyrä pysyy kohtalaisen loivana uusille pelaajille.

Vanhoja kortteja kaipaaville Blizzard luo Hearthstoneen Wild-nimisen formaatin. Se toimii käytännössä samoin tavoin kuin nykyinenkin Hearthstone, eli formaatissa pelataan käyttäen kaikkia mahdollisia kortteja, joita Hearthstoneen on koskaan julkaistu. Jatkossakin Wild-formaatista löytyy myös oma Ranked-tilansa, eli Blizzard ei käytännössä pakota pelaajia tyytymään vain Standard-tilaan. Kehittäjät kuitenkin varoittavat, että ajan myötä Wild voi vielä käydä todella villiksi kokonaisuudeksi esimerkiksi juuri tasapainonsa osalta.

Lähde: Hearthstone (kotisivu)

Lisää luettavaa