Hearthstone-ohjaaja Ben Brode on jättämässä taakseen Blizzard Entertainmentin. Mies hyvästeli suursuositun virtuaalikorttipelin yhteisön Hearthstonen virallisilla foorumeilla, jossa hän muistuttaa antaneensa yhtiölle elämästään jo 15 vuotta.

Brode aloitti Blizzardilla 20 vuoden iässä testaajana, mistä hän kapusi lopulta viitisen vuotta myöhemmin osaksi pelitalon Team 5 -kehitysryhmää. Aikaiseksi tiimi sai tietysti Hearthstonen, jonka virallisesta julkaisusta tuli maaliskuussa kuluneeksi neljä vuotta.

Niin ylpeä kuin Brode onkin Hearthstonesta, on hän silti ylpeämpi tiimistä, jonka luomana peli sai syntynsä. Mies korostaakin, että vaikka hän toimi Hearthstonen julkisina kasvoina, on peli tällä hetkellä parhaimmissa mahdollisissa käsissä. Tämä ei päde pelkästään myöskään vain suunnitteluun, vaan Brode on yhtälailla tyytyväinen määrään, jolla kehittäjät ja pelaajat vuorovaikuttavat keskenään.

Seuraavaksi Broden aikomuksena on perustaa oma yritys, jonka voimin hän voi palata taas luomisen pariin. Mitä todennäköisemmin uusi firma on tekemässä pelejä, joskaan Brode kumppaneineen ei ole lyönyt asiaa vielä lukkoon.

Lähde: Hearthstone (kotisivu)

Lisää luettavaa