Henkeäsalpaava No Man’s Sky hurmaa täysin uudella pelikuvavideolla

Avaruusseikkailu No Man's Skysta on saatu roimasti uunituoretta, häkellyttävän kaunista pelikuvaa.

25.6.2015 10:58

Häkellyttävästä No Man’s Sky -avaruusseikkailusta on saatu uutta pelikuvaa.

Ilmeisesti E3-messuilta lähtöisin oleva videopläjäys esittelee pelin valtavan kauniiden, satunnaisesti luotujen planeettojen kirjoa. Värikkään luonnon monimuotoisuus kasveineen ja eläimineen on vielä vaikuttavampaa videolla kuin kuvissa, ja tasaisin väliajoin kamera sukeltaa myös pelin vedenalaiseen maailmaan, joka puolestaan on aivan oma lukunsa.

Taivaankappaleiden ohella videolla nähdään myös itse avaruutta. Edes taivaankansi ei ole pelissä pelkkää mustaa, vaan universumissa leijaillaan värikkäiden galaksien ja tähtivöiden ympäröimänä. Myös avaruustaisteluista saadaan lyhyitä maistiaisia.

Kuusiminuuttisen videon voi katsoa kokonaisuudessaan alta.

Pc:lle ja PlayStation 4:lle julkaistava No Man’s Sky ei ole vielä saanut virallista ilmestymispäivää.

Lähde: VG247, Kotaku

Lisää luettavaa