Hideo Kojima vihjaili mystisen Death Stranding -pelinsä julkaisuajankohdasta

Hideo Kojima ja Yoji Shinkava paljastelivat pieniä tiedonmurusia Death Strandingin tiimoilta.

19.9.2016 10:07

Aiemmin Konamin kanssa tukkanuottasille päätynyt Metal Gear Solid -sarjan luoja Hideo Kojima on vihjaillut tulevan Death Stranding -pelinsä julkaisuajankohdasta.

Tokyo Game Show -tapahtumassa jutustellut pelinkehittäjä mainitsi Death Strandingin ilmestyvän ennen vuoden 2020 Tokion olympialaisia. Kiusoitteleva miekkonen totesi samaan syssyyn, että julkaisu saattaa parhaassa tapauksessa sijoittua aikaan ennen klassikkoelokuva Akiran tapahtumia. Alun perin mangana julkaistu Akira sijoittuu vuoteen 2019.

Kojima paljasti samassa yhteydessä uusia, joskin hämäriksi jääviä tiedonmurusia Death Strandingin tiimoilta. Peli esimerkiksi sisältää miehen mukaan tavallisuudesta poikkeavan, yhteistyöhön painottavan verkkopuolen. Lisäksi Norman Reeduksen rinnalla nähtäneen naispuolinen protagonisti. Hahmosuunnittelija Yoji Shinkava taas haluaisi Death Strandingin sisältävän tavalla tai toisella mech-robotteja.

Hideo Kojiman oman Kojima Productionsin työstämä Death Stranding julkaistaan pc:lle ja PlayStation 4:lle – ennen Tokion olympialaisia.

Lähde: Gamespot

Lisää luettavaa