Thief-pelisarjasta ollaan tekemässä elokuvaa.

Leffan tuottajina toimivat Adrian Askarieh sekä Roy Lee. Kaksikko ei ole ensimmäistä kertaa intoilemassa pelien siirtämisestä valkokankaalle, sillä molemmat ovat tuottajina myös suunnitellussa Deus Ex -leffaprojektissa.

Askarieh oli mukana tuottamassa vuonna 2007 ilmestynyttä heikohkoa Hitman-elokuvaa.

Tuotantoyhtiöinä tulevalle Thief-elokuvalle toimivat Vertigo sekä Prime Universe. Vertigo on tunnettu esimerkiksi The Lego Movien julkaisijana.

Sen suurempia tietoja jälleen uudesta pelielokuvasta ei ole herunut.

Thiefin uusin peliversio ilmestyi alkuvuodesta. Se otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Pelaajan arvostelun siitä voit lukea täältä.

Lähde: Polygon.

Lisää luettavaa