Seitsemän kuolemansynnin mukaan teemoitettu Hitman 3:n lisäsisältösarja jatkuu taas alkavalla viikolla 27. heinäkuuta. Neljäntenä syntinä kehiin hyppää himo eli lust, jota on esitelty näin ennakkoon jo kepeällä trailerilla.

Perinteiseen malliin uusi synti materialisoituu Hitman 3:ssa maksullisena agentti 47:n pään sisällä tapahtuvana erikoistehtävänä, joka muovaa tällä kertaa uusiksi pelin Berliini-kentän ja tuo mukanaan uusia aseita ja puvun avattavaksi. Ilmaista sisältöäkin on toki sitäkin taas luvassa himon mukaan teemoitetun sisältökauden merkeissä. Aiemmin ne ovat tarkoittaneet muun muassa uusia Contracts-haasteita  ja Elusive-tehtäviä.

Aiemmin Hitman 3:ssa on murhailtu myös jo niin laiskuuden, ylpeyden kuin ahneuden merkeissä. Jäljellä ovat siis vielä kateus, viha ja ylensyönti.

Lisää luettavaa