Hirviönmetsästäjät koolle: Xbox Onen ja PS4:n Monster Hunter World päivättiin

Lähes koko ensi vuosi on oivaa aikaa hirviönmetsästykselle, sillä Monster Hunter World saapuu heti tammikuussa.

19.9.2017 16:26

Monster Hunter World julkaistaan maailmanlaajuisesti 26. tammikuuta, Capcom ja Sony ovat vahvistaneet näin Tokyo Game Show -messujen alkamisen alla. Peli nähdään ensin PlayStation 4:llä ja Xbox Onella, mitä seuraa myöhemmin vielä pc-julkaisu joskus tulevaisuudessa.

Vahvistus saatiin uudella trailerilla, joka auttaa esittelemään pelin hirviötarjonnan lisäksi myös pelimaailmassa eläviä tekoälyhahmoja. Tuttuun tapaan pelaajien kun ei tarvitse pärjätä hirviömetsästyksen maailmassa keskenään, vaan pelistä löytyy myös oma kevyt tarinansa sekä tietysti varustautumisessa ja tehtävienjärjestelyssä avustavat persoonansa.

Monster Hunter World on ensimmäinen alusta asti kotikonsolille kehitetty Monster Hunter -pääsarjan osa toviin. Viimeisin sellainen oli alunperin Wiille tehty Monster Hunter Tri, joka debytoi lännessä jo reilut seitsemän vuotta sitten.

Lisää luettavaa