
3DS:lle lokakuussa saapuvat Pokémon X- ja Y-pelit ovat saaneet Nintendolta jälleen huomiota. Yhtiö on julkaissut peleistä tänään uuden trailerin, minkä ohella se on myös päivittänyt teosten kotisivujakin informaatiorikkaammaksi varmistaen näin jo netissä hiljattain liikkuneet japanilaislehti CoroCoron jakamat tiedot oikeiksi.
Päivitetyillä sivustoilla pelaajille tarjotaan nyt mahdollisuus tutustua uuteen Kalos-nimiseen alueeseen, joka toimii uusien pelien tapahtumapaikkana. Karttaa katsoessa tuore seikkailukohde muistuttaa muodoltaan hieman tähteä, kun taas lähempää silmäillessä ainakin sen keskuskaupunki Lumiose City on kuin ilmetty Pariisi.
Sivuilla on jaettu myös joukko yksityiskohtia pelin sankareista. Kuten tavanomaisestikin, voivat pelaajat jälleen pelata joko poikana tai tyttönä, mutta tällä kertaa myös heidän ulkonäköön pääsee vaikuttamaan. Jo ensi kädessä pelaajat tekevät hahmoilleen muutamia kevyitä hiuksien ja ihon väriin liittyviä valintoja, minkä ohella Nintendo lupaa, että sankareille voi pelin edetessä saada myös uusia pukineita.
Ohessa mainittu traileri. Siinä näkemään päästään muun muassa juuri uutta tapahtumamiljöötä sekä vilautetaan myös uusia taskuhirviöitä toiminnassa. Yhteen niistä liittyvää ratsastusmekaniikkaakin esitellään myös hyvin pikaisesti.
Lähde: Pokémon (kotisivu)
Kommentit
Melkoisen hyvältä vaikuttaa.
Mitään muuta peliä en tällä hetkellä odotakaan.
Pitkä matka on tultu Game Boy -seikkailuista. Toivottavasti taistelut eivät ole rikkaampien animaatioiden vuoksi hitaampia.
On kai se hommattava ensimmäinen Nintendo kotia. 3DsXl voisin hommata ihan vaan pokemon pelien takia