Historiallinen kaupunkirakentelu jatkuu taas pian Anno 1800:ssa

Sunken Treasures on pian saapuva ensimmäinen lisäri Anno 1800:aan.

21.7.2019 11:15

Ubisoft valmistautuu laajentamaan pian Anno 1800:aa. Heinäkuun 30. päivä sen historiallinen kaupunkirakentelupeli vastaanottaa ensimmäisen kolmesta isommasta laajennuksestaan, jonka tunnistaa nimestä Sunken Treasures.

Suunnaksi laajennuksessa otetaan tuore kolmas pelialue, joka pitää sisällään pelin tähän asti suurimman manneralueen yhdessä muutamien pienempien saarien ohella. Sen sisuksissa tarjolla on reilun kuuden tunnin edestä uutta tarinapuuhasteltavaa ja muita lisätehtäviä niin kuin myös mahdollisuus rakentaa keksintöjä ja ylipäätänsä hyötyä reilun sadan uuden esineen antimista.

– Halusimme sisällyttää ensimmäiseen isompaan lisäsisältöön niin paljon pelaajilta saamaamme palautetta kuin vain mahdollista laajentaaksemme Anno 1800:n maailmaa. Suurella mannersaarella annamme teille mahdollisuuden rakentaa todellisen megakaupunkin, ja uudella rakentelujärjestelmällä teillä on pyyntöjenne mukaan enemmän valtaa esineistänne. Emme malta odottaa, että pääsemme näkemään reaktionne uudesta tarinasta, sillä monet teistä ovat toivoneet lisää juonivetoista löydettävää pääkampanjan läpäisyn jälkeen, kehittäjä Blue Byte selostaa tuoreimmassa blogikirjoituksessaan.

Sunken Treasures on osa Anno 1800:n noin 25 euron kausikorttia. Sen hankkiminen on mahdollista kyllä myös erillisenä ostoksena.

Lähde: Anno (kotisivu)

Lisää luettavaa