IO Interactive ja tämän viimeisin julkaisukumppani Warner Bros. ovat paljastaneet virallisesti uuden Hitman 2 -pelin. Vuoden 2016 salamurhailuille jatkoa tarjoava teos ilmestyy Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja pc:lle 13. marraskuuta.

IO Interactive on heti alkuun luvannut, ettei uusi peli ole enää episodipohjainen. Sen 60-70 euron perusversion ostamalla käsiksi pääsee siis kerralla pelin tarjoamaan kokonaiseen päätarinaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö luvassa olisi vielä lisäsisältöäkin. Suunnitelmissa peliin on tällä hetkellä parikin isompaa laajennusta, jotka lisäävät siihen uusia alueita, tehtäviä niin kuin myös tuoreeseen Sniper Assassin -tilaan sujahtavia tarkka-ammuntaosuuksia.

Pelin ensimmäisen tarkka-ammuntaosuuden pitäisi saapua tänään torstaina jo ennakkotilaajien testattavaksi. Kyseiset osuudet on suunniteltu ennen kaikkea yhteistyöpeluuta varten, vaikka yksinkin homma kyllä hoituu.

Uutena alueena Hitman 2:een on jo näin ennakkoon vahvistunut Miamiin sijoittuva aurinkoinen lokaatio, jossa murhahommiin päästään keskellä autokilpailua. IO on myös kiusoitellut jo ainakin jonkinlaisen sademetsäalueenkin olemassaolosta.

Lisää luettavaa