Square Enix Montreal jatkaa edelleen Hitman GO -mobiilipelinsä päivittämistä tasaiseen tahtiin. Kehuttu pulmastrategiakokemus on nyt saanut kahdeksan uutta tehtävää, jotka on luotu Hitman 2: Silent Assassin -pelin Pietari-tason mukaan.

Uusiin kenttiin on mahdollista päästä käsiksi kahdella tavalla. Joko pelaajat koluavat ensin pelin aiempia tasoja läpi tarpeeksi täydellisesti tai sitten he voivat pulittaa kenttien avaamisesta samantien yhden euron.

Kaiken kaikkiaan pelistä löytyy nyt 91 kenttää. Tämä pätee niin sekä sen iOS- että Android-versioon.

Uusien kenttien lisäksi Hitman GO on saanut uusimman päivityksensä myötä nyt myös tuen pilvitallennuksille. Niiden avulla suorituksiaan voi siirrellä helposti laitteelta toiselle. Keskiviikkoon asti pelin hintaa on myös hetkellisesti alennettu 1,79 euroon.

Hitman GO julkaistiin alkujaan viime huhtikuussa ja se on saanut pelaajilta ympäri maailmaa varsin positiviivisen vastaanoton. Square Enix kyhäileekin parhaillaan jo kasaan toista Hitman-mobiilipeliä, Hitman: Sniperia, joka on parhaillaan pelattavissa jo Kanadassa. Toki myös kokonaan uusi täysiverinen uuden sukupolven Hitman-peli on edelleen myös työn alla.

Lähde: Hitman

Lisää luettavaa