Hitman 3 on ollut jättimenestys – tuotti kehityskulunsa takaisin alle viikossa / Uutiset / pelaaja.fi

Hitman 3 on ollut jättimenestys – tuotti kehityskulunsa takaisin alle viikossa

28.01.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
5
Hitman 3, IO Interactive, myynnit

Hitman 3 on päässyt voitolle alle viikossa, kehittäjä IO Interactive kertoo.

Uuden Hitman-trilogian viimeinen osa julkaistiin viime viikolla ja peli on saanut varsin positiivisen vastaanoton sekä pelaajilta että kriitikoilta. Suosio on kääntynyt myös myyntimenestykseksi, sillä tanskalaisstudio kertoo Hitman 3:n myyntien kattaneen jo nyt koko projektin kustannukset. IO Interactiven toimitusjohtaja Hakan Abrak kertoo studion olevan todella tyytyväinen Hitman 3:n menestykseen.

- Kehittäjänä ja julkaisijana olemme äärimmäisen ylpeitä voidessamme kertoa Hitman 3:n olevan jo nyt kannattava, Abrak toteaa.

- Tämä asettaa meidän todella hyvään asemaan ja sallii meidän edetä luottavaisin mielin kunnianhimoisten tulevien projektiemme kanssa.

Hitman 3 oli IO Interactiven ensimmäinen itsenäisesti julkaisema peli. Studio oli aikaisemmin osa japanilaisjulkaisija Square Enixiä, mutta itsenäistyi vuonna 2017. Sarjan edellisen osan, vuonna 2018 julkaistun Hitman 2:n, julkaisijana toimi Warner Bros. Interactive Entertainment. Studion seuraava peli on viime vuonna paljastettu James Bond -peli, jonka julkaisuaikataulua ei ole vielä vahvistettu.

Lähde: Gamesindustry.biz

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän PSPiraatti kuva
PSPiraatti

Oli kyllä yhtä silmäkarkkia jopa medium-asetuksilla koneella pelatessa, eikä koville joutuva GTX 1060 6Gb -näytönohjain pudottanut kertaakaan alle 60 fps:n.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Hyvä kuulla. Itse jään odottamaan Steam-versiota, mutta IO:lle yhtiönä toivon kaikkea hyvää.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Itse palasin Hitman 2:n pariin sen kausipassin ostettuani ja onhan sekin loistavaa viihdettä. Sitä samaahan tämä koko trilogia on ja ehdottomasti menee kolmonenkin sitten joskus hankintaan.

Saapa nähdä tuleeko jokin trilogia-kokoelma ennen kuin ehdin kolmosen ostaa. Olisi kyllä sama sitten hommata se. Varsinkin jos saisivat koko paketin lisäreineen levyille (monikossa siis kun tuskin yksi riittää).

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

Hienoa että Hitman maistuu suuremmallekin yleisölle! Itse tuli koko pelisarja pelattua alusta loppuun pari-kolme vuotta sitten vielä ennen Hitman 2:n julkaisua, joten nämä pari viimeistä osaa on vielä jäänyt pelaamatta,mutta kyllä 2016 Reboot oli jo niin loistavaa viihdettä että onneksi IO sai vietyä "World of Assassination" trilgoian loppuun asti ja vieläpä hyvällä menestyksellä.

Ehkä tämä vielä takaa sen, että Hitman sarja vielä joskus jatkuu, vaikka seuraavat vuodet 007-pelien parissa menisivätkin. Ja eipä James Bond pelien kehitystä voisi kuvitella parempiin käsiin

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Balnazzard

Ehkä tämä vielä takaa sen, että Hitman sarja vielä joskus jatkuu, vaikka seuraavat vuodet 007-pelien parissa menisivätkin. Ja eipä James Bond pelien kehitystä voisi kuvitella parempiin käsiin

Aloin taas pelata Hitman 2:ta (reboot) ja näen jo sieluni silmin miten täydellisesti tuo pelityyppi soveltuu James Bond -seikkailuun: Periaatteessa kaavassa ei tarvitse muuttaa mitään muuta, paitsi että tehtävä voi välillä olla jotain muutakin kuin salamurhaamista. Pieniä suuria karttoja, jotka on tilan puolesta tiiviitä, mutta mahdollisuuksien puolesta valtavia.

Tarinankerrontaan täytyy tietysti panostaa vähän eri tavalla.