Hogwarts Legacy on saanut ensimmäisen merkittävän päivityksensä pitkään aikaan.

Kyseessä onkin melkoisen massiivinen päivitys alkuvuodesta saapuneeseen velhoseikkailuun. Päivityksen nimittäin kerrotaan sisältävän kaikkiaan yli 500 korjausta peliin.

Pelin Xbox One- ja PS4-version rinnalla julkaistu päivitys lisää peliin myös uuden araknofobiatilan. Hämähäkkikammoisille helpotusta tarjoava tila muuttaa pelin hämähäkkien ulkoasua vähemmän pelottavammaksi esimerkiksi laittamalla näille rullaluistimet jalkaan ja vähentämällä äänitehosteiden määrää.

Päivityksen pitkä korjauslista on luettavissa kokonaisuudessaan lähdelinkistä. Korjausten, suorituskykyparannusten ja araknofobiatilan lisäksi mukana on myös tuki uusille kosmeettisille esineille. 

Hogwarts Legacyn uusin päivitys on saatavilla nyt pc:lle, PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series X/S:lle. Pelin on määrä ilmestyä myös Switchille 25. heinäkuuta.

Lähde: Avalance Software

Lisää luettavaa