Hotline Miami 2 hylättiin Australiassa ”vihjatun seksuaalisen väkivallan” johdosta

Hotline Miami 2:n alkukohtauksen johdosta peli ei saa ikärajaa kenguruiden luvatussa maassa. Julkaisija Devolver Digital väittää Australian ikärajapäättäjien vääristelleen kuitenkin faktoja pelin sisältöä kuvaillessaan.

16.1.2015 14:02

Hotline Miami 2: Wrong Number on epäonnistunut saamaan ikärajaluokituksen Australiassa. Maassa pelien ikärajoja säätävä elin päätyi päätökseen pelin alkukohtauksessa ilmenneen ”vihjatun seksuaalisen väkivallan” takia.

Päätöksen myötä Hotline Miami 2:ta ei käytännössä voida tuoda nyt sellaisenaan myyntiin Australian markkinoille.

Kohtaus on sama, joka herätti keskustelua jo vuoden 2013 kesällä. Siinä pelaajan ohjastama hahmo rynnistää sisään rakennukseen tappaen viisi miestä ja lopulta iskee maahan rakennuksessa myöskin olleen ainoan naishahmon. Naisen maatessa verisenä maassa siirtyy mies tämän päälle housunsa pudottaen, kunnes tilanne keskeytyy ja peli osoittaa, että kaikki tapahtunut oli osa elokuvan kuvauksia.

Nykyään pelistä löytyy mahdollisuus ohittaa tilanne, jossa pelihahmon pöksyt menevät puolitankoon.

Hotline Miami 2:n julkaisija Devolver Digital ei ole aikeissa valittaa päätöksestä, mutta se on kertoo huolestuneensa siitä, että Australian ikärajapäättäjät ovat vääristelleet tosiseikkoja perustellessaan pelille antamaansa tuomiota. Pelin alkukohtausta käsittelevässä kuvauksessaan australialaispäättäjät väittävät kumartuneen miehen tehneen nimittäin työntöliikkeitä maahan isketyn naisen päällä, mitä ei Devolverin mukaan kuitenkaan kohtauksessa tapahdu. Todisteena tästä Devolver on julkaissut oheisen videon kohtauksesta.

Hotline Miami 2: Wrong Number on määrä julkaista pc:lle ja PlayStationeille vielä alkuvuodesta.

Lähde: Devolver Digital, Kotaku Australia

Lisää luettavaa