Housemarque on epävarma Stormdiversin menestyksen suhteen / Uutiset / pelaaja.fi

Housemarque on epävarma Stormdiversin menestyksen suhteen

17.04.2019 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
4

Kotimaisen Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittinen on paljastanut VG247:lle antamassaan haastattelussa, ettei yhtiö pidä betatestissä olevan Stormdiversin menestystä todennäköisenä.

Reboot Developissa viikonloppuna ollut studio kertoi battle royale -genren kiristyneen kilpailun ja studion omien rajallisten varojen olevan pääasiallinen syy lohduttomaan näkymään.

– Meillä ei ole oikeastaan tarvittavia varoja luodaksemme pelistä julkaisussa sellaista, jollaiseksi sen haluaisimme, Kuittinen kommentoi, – Se on hankalaa, jos aiomme menestyä. Tämä on tosin epätodennäköistä kovan kilpailun vuoksi.

Alkujaan Stormdiversin kehitys käynnistettiin jo vuonna 2013, jolloin battle royale -genreä ei ollut kunnolla vielä syntynytkään. Sittemmin apajille ovat ennättäneet PUBG, Fortnite, Apex Legends sekä Call of Duty ja Battlefield. Etenkin Apex Legends hyödyntää Kuittisen mukaan sellaisia elementtejä, liikkuvuutta ja hahmoluokkia, joita yhtiö yritti saavuttaa Stormdiversillaan.

Kuittinen kuitenkin uskoo, että Stormdiversin kehitys on tuonut studiolle arvokkaita oppeja palvelupohjaisten pelien ja moninpelien suhteen, joita voidaan hyödyntää mahdollisesti yhtiön tulevissa tuotoksissa.

Stormdivers ei ole kuitenkaan Housemarquen ainoa kehitteillä oleva projekti, sillä studiolla on valmisteilla myös kunnianhimoinen AAA-peli, jolle on jo olemassa julkaisija. Toistaiseksi julkistamattoman pelin kimpussa häärii noin 60 hengen kokoonpano – Stormdiversin vastaava on 15 henkeä – mutta virallista julkistusta saataneen odottaa Kuittisen mukaan ensi vuoden alkupuolelle.

Lähde: VG247

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Ja yllättyneitä olivat...? Se on tietysti myönnettävä, että vielä muutama kuukausi sitten tällä oli enemmän mahdollisuuksia, mutta Apex Legendsin jälkeen ne kaikki meni vessanpöntöstä alas. Battle Royale on nyt isojen julkaisijoiden leipätyötä. Genreen hyppääminen tässä vaiheessa on suunnilleen yhtä uhkarohkeaa, kuin lähtisi kaatamaan CoDia tai Battlefieldiä tuolla 15 hengen tiimillä.

Lainaus

Alkujaan Stormdiversin kehitys käynnistettiin jo vuonna 2013, jolloin battle royale -genreä ei ollut kunnolla vielä syntynytkään. Sittemmin apajille ovat ennättäneet PUBG, Fortnite, Apex Legends sekä Call of Duty ja Battlefield.

Tämä aina kuuluu heittää ilmoille tällaisissa tilanteissa, ettei näytetä vain trendiallokossa ratsastajilta. Ikään kuin vihjataan, että oltiin muka ekoja, vaikka ei oikeasti oltukaan. Vaikea kuitenkaan uskoa, että silloin 2013 kaavailtu peli olisi ollut muodoltaan kovinkaan paljon nykyistä BR-genreä muistuttava.

Ilman PUBG:ia ja Fortniteä tuskin tietäisimme Stormdiversista vieläkään mitään tai se olisi ainakin radikaalisti eri peli.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

No eipä siinä...uusi twin stick shooter kelpaa vallan mainiosti! Nex Machina taitaa olla parhain arcade shootteri, jota olen kuunaan pelannut

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

"Reboot Developissa viikonloppuna ollut studio kertoi battle royale -genren kiristyneen kilpailun ja studion omaisten rajallisten varojen olevan pääasiallinen syy lohduttomaan näkymään."

En tiedä, onko kyseessä typo, mutta kyllä pelejä pitäisi pystyä kustantamaan muillakin kuin suvun rahoilla...

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Toivottavasti tuo julkistamaton AAA-projekti onnistuu paremmin! Stormdriversin kohdalla silmään särähtää mitäänsanomaton art design, joka ei herätä minkäänlaista kiinostusta peliä kohtaan.