Pelistudio Housemarque kertoo työstävänsä seuraavaksi kokonaan uutta peliä.

Viime vuonna PlayStation Studiosin ostama helsinkiläisstudio julkaisi viimeisimmän pelinsä vajaa vuosi sitten. Kiitosta keränneen PS5-toimintapeli Returnalin jälkeen luvassa on taas jotain kokonaan uutta, studion toimitusjohtaja Ilari Kuittinen kertoo VentureBeat-julkaisun haastattelussa.

– Aloittelemme vasta uuden pelin parissa ja kokeilemme erilaisia konsepteja, Kuittinen kommentoi Housemarquen seuraavaa projektia.

Kuittisen mukaan myös Housemarquen seuraava peli on kokonaan uusi julkaisu, joka ei pohjaudu mihinkään aiempaan pelisarjaan. Kuittisen ja Returnalin ohjaajana toimineen Harry Kruegerin mukaan Housemarque haluaa pitää tulevassakin pelissä kiinni omasta identiteetistään pelialan trendien seuraamisen sijasta.

Studion valitsema lähestymistapa on saanut kiitosta Returnalin menestyksen kautta. Viimeisimpänä tällä viikolla Returnal nimitettiin ehdolle kaikkiaan kahdeksassa kategoriassa viime vuoden parhaat pelit palkitsevassa BAFTA-gaalassa. Peli palkittiin myös viime vuoden parhaana toimintapelinä joulukuussa järjestetyssä The Game Awards -gaalassa.

Lähde: VentureBeat

Lisää luettavaa