Höyryohjain meni taas uusiksi, tältä näyttää uusi Steam Controller

Steamin betapäivityksen uumenista on paljastunut uusi versio kehitteillä olevasta Steam Controller -ohjaimesta.

18.12.2014 08:00

Steamin viimeisin betaversio on paljastanut uuden version Steam Controller -peliohjaimesta.

Valven kehitteillä oleva Steam Controller -ohjain erottui nykyisen kaltaisista peliohjaimista ennen kaikkea kahdella kosketuslevyllään, mutta viimeisimmän kaavion perusteella vasemmanpuoleinen kosketuslevy on laitettu uuteen uskoon. Alun perin Steam Controllerin keskellä sijainneiden painikkeiden asettelua muutettiin hieman perinteisempään suuntaan jo alkuvuodesta julkistetussa prototyypissä.

Uuden ohjainversion vasen kosketuslevy on saanut ristikuvion, jonka merkityksestä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole tarkempaa tietoa. Aikaisemmin vasemman kosketuslevyn alapuolella sijainnut ristiohjain on myös korvattu kaaviokuvassa oletettavasti analogisella ohjainsauvalla.

Steam Controlleria esitellään oletettavasti ensi maaliskuussa San Fransiscossa järjestettävässä GDC 2015 -tapahtumassa, jossa Valve on kertonut olevansa näkyvästi esillä Steam Machine -laitteistoalustansa kanssa.

Lähde: Valvetime

Lisää luettavaa