Pelaajalehti.comin aiemmassa uutisessa kerrottu Xbox 360:n musta Elite-malli on nyt vahvistettu virallisesti. Tärkeintä uudessa mallissa ovat sen aiempaa isompi 120 Gt:n kiintolevy, joka tulee myyntiin myös erikseen, sekä HDMI-tuki ja -kaapeli. Muuten Elite sisältää kaikki Premium-mallin ominaisuudet.

Yhdysvalloissa laite tulee myyntiin 29. huhtikuuta 479 dollarin hintaan. Euroopan kannalta tilanne on toistaiseksi hämärän peitossa, sillä ainakaan vielä tänään Suomen Microsoftilta ei pystytty kertomaan, milloin tai mihin hintaan malli saadaan meikäläisille markkinoille.

Pelaajalehti.com seuraa tilannetta.

Lisää luettavaa