Huhu: BioWaren mysteeripeli Shadow Realms viivästyi parilla vuodella - Originin vuoksi / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: BioWaren mysteeripeli Shadow Realms viivästyi parilla vuodella - Originin vuoksi

7.01.2015 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
1
Huhu: Biowaren mysteeripeli Shadow Realms viivästyi parilla vuodella - Originin

Salaperäisten trailerien muodossa viime vuonna BioWaren paljastaman yllätysprojekti Shadow Realmsin huhuillaan olevan mullistusten kourissa.

Verkkotoimintapeliksi paljastetun Shadow Realmsin oli alun perin määrä ilmestyä jo kuluvan vuoden alkupuolella. Pelin tiimoilta on kuitenkin ollut hiljaista. Kehittäjä BioWare kertoi aikaisemmin suunnittelevansa Shadow Realmsille suljettua alpha-testiä viime syyskuuksi, mutta studio vahvisti lokakuussa testin siirtyneen hamaan tulevaisuuteen.

Kotaku-julkaisun mukaan projektia lähellä olevat lähteet ovat kertoneet merkittävistä uudistuksista Shadow Realmsin kehitystyössä. Lähteiden mukaan Shadow Realms päätettiin laittaa uuteen uskoon, mikä on johtanut pelin julkaisun siirtymiseen vuodelle 2017. Osasyyksi viivästymiselle arvellaan siirtymistä Origin-julkaisualustalle, vaikka alun perin peli kehitettiin itsenäisen asiakassovelluksen pohjalle.

Origin-integraation väitetään antavan studioille lisää pelivaraa. Lähteiden mukaan EA:n kehittäjät saavat käyttöönsä suuremman budjetin hyödyntämällä Originia peliensä pohjalla. Esimerkiksi peruuntuneiden Dawngaten ja Command & Conquerin kehitysbudjettien uskotaan kärsineen Origin-integraation puutteesta, mikä saattoi osaltaan edesauttaa projektien hautaamista.

BioWare tai EA eivät ole toistaiseksi kommentoineet väitteitä Shadow Realmsin viivästymisen tiimoilta.

Lähde: Kotaku

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Hienoa kuinka teknologia kehittyy ja pelimme ovat aina vain todentuntuisempia. Tuntuukin että iän karttuessa arvostan/fanitan pelaamista yhä vain enemmän. Voisi kuvitella asian olevan toisinpäin, kuten monille onkin käynyt. Toivottavasti kipinä säilyy hautaan asti.

Nostoja