Huhu: Google vetäytyi Twitch-kaupoista kilpailulain pelossa / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Google vetäytyi Twitch-kaupoista kilpailulain pelossa

26.08.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Verkkokauppajätti Amazon yllätti maanantaina maailman ilmoitettuaan aikeistaan ostaa videopalvelu Twitchin itselleen 970 miljoonalla dollarilla. Pitkin kuluvaa vuotta Twitchin uskottiin kyllä päätyvän piakkoin uuden omistajan haltuun, mutta aina toukokuusta asti Amazonin sijaan ostajaksi huhuiltiin Googlea.

Talouslehti Forbes on nyt raportoinut lähteisiinsä vedoten, että Google saattoi joutua perääntymään Twitch-kaupoista Yhdysvaltain kilpailulain takia. Koska Google omistaa jo ennestään Twitchin kanssa kilpailevan massiivisen YouTube-videopalvelun, oli kauppa potentiaalisessa vaarassa joutua viranomaisten estämäksi. Raportin mukaan neuvottelut Googlen ja Twitchin välillä lopulta kariutuivatkin, koska yhtiöt eivät päässeet yhteisymmärrykseen kariutuvien kauppojen varalta sovittavista vakuusmaksuista.

Googlen huhuttiin olleen ostamassa Twitchia noin miljardilla dollarilla.

Lähde: Forbes

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Pauli4x4 kuva
Pauli4x4

Ja näin tulee käymään myös jatkossakin yhä useammin, koska Google on jo valtava, mutta ei kuitenkaan voi "koko maailmaa" ostaa.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus käyttäjältä Pauli4x4

...mutta ei kuitenkaan voi "koko maailmaa" ostaa.

Mistä sen tietää :|
Tosin olisihan se paljon mukavampaa että Google vain kunnostaisi omat systeeminsä että ihmisillä olisi vaihtoehtoja.

Nostoja