Seuraavan Battlefield-pelin ympärillä pyörivä huhumylly on nyt antanut osviittaa tulevan pelin nimestä.

Tähän saakka epävirallisella Battlefield 6 -nimellä tunnetusta pelistä on tihkunut tasaisin väliajoin vuotoja, mutta tuoreimmat huhut kertovat tarkempia tietoja pelin asetelmasta. Reddit-keskustelupalstalla jaettujen huhujen mukaan peli on 21 vuoden päähän sijoittuva Battlefield 2042. Samaisen huhun perusteella Battlefield 2042 sisältäisi pelisarjan historian laajimmat kartat, jotka jakautuisivat Battlefield 3:n karttojen kokoluokkaa oleviin alueisiin. Lisäksi  joukkueiden kerrotaan voivan sisältää jokaisesta luokasta yhden sankarityylisen hahmon, jolla on tavanomaista voimakkaampia kykyjä.

Huhun mukaan Battlefield 2042 tulisi saataville jo tässä kuussa betatestin muodossa, jonka lisäksi peli tulisi tunnettujen striimaajien ja sisällöntuottajien suljettuun testiin.

Huhuun kannattaa suhtautua varauksella, mutta virallisia tietoja tulevasta Battlefieldistä ei tarvitse odottaa kauaa. EA on kertonut esittelevänsä räiskintäpelisarjan seuraavan osan huomenna iltapäivällä.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa