Huhu: Killzone 4, Gran Turismo 6 vai jatkoa Motorstormille?

Huhut kertovat, että tulevassa PlayStation-tapahtumassa paljastetaan seuraavan sukupolven autopeli ja Killzone-sarjan tekijöiden uutukainen.

6.2.2013 09:37

Sonyn tulevan konsolin pelien ympärillä pyörii paljon huhuja ja spekulaatiota. Viimeisimpien raporttien mukaan Sony olisi julkistamassa seuraavaan sukupolven ajopelejä ja Killzone-peleistä tunnetun Guerilla Gamesin uuden projektin 20. helmikuuta pidettävässä tapahtumassa.

Huhujen mukaan Motorstorm-pelisarjaa tuottanut Evolution Studios olisi palkannut entisen Blur-autopelin kehitystiimiä johtaneen Ged Talbotin työstämään uuden sukupolven autopeliä PS4:lle. Alunperin huhujen uskottiin koskevan uutta Gran Turismo -sarjan peliä, mutta Sonyn Japanin jaosto olisi ollut julkistusta vastaan syystä, jota ei tiedetä. Kolmas huhu väittää, että kyseessä olisi jonkinlaista jatkoa Test Drive Unlimited -sarjalle Ivory Tower -tuottamana.

Tämän lisäksi Killzone-sarjan tekijöiltä odotetaan jonkinlaista paljastusta hyvinkin pian. Heidän edellisen pelin, Killzone 3:n julkaisusta on kulunut jo useampi vuosi. Hiljaiselon aikana tuskin on pyöritelty peukaloita, joten jotain uutta on varmasti näytettävänä. Kehittäjän tytäryhtiö Guerilla Cambridge on tosin työstänyt sivuprojektinaan Killzone Mercenary -PS Vita -peliä.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa