Microsoftin huhutaan julkaisevan lähiaikoina uuden version Xbox One -konsolista.

Tulevan Xbox One -version kerrotaan olevan jo viime vuonna huhuttu levyasematon versio Xbox One S -konsolimallista. Windows Central -sivuston tietojen mukaan Maverick-työnimellä tunnetun konsolimallin virallinen nimi olisi Xbox One S All-Digital Edition. Tietojen perusteella konsoli saapuu markkinoille pikapuoliin, sillä konsolin pitäisi ilmestyä maailmanlaajuisesti toukokuussa. Levyttömän konsolin ennakkotilausten taas kerrotaan käynnistyvän ensi kuussa.

Microsoft ei toistaiseksi ole vahvistanut huhuja levyasemattomasta Xbox One -mallista. Mikäli huhut pitävät paikkaansa, saadaan virallinen vahvistus todennäköisesti ensi kuussa ennakkotilauskampanjan alkamisen aikoihin.

Lähde: Windows Central

Lisää luettavaa