Marvel vs. Capcom -taistelupelisarja saa jatkoa ensi vuoden aikana, mikäli Polygonin asiaa varmoina pitäviin lähteisiin on uskominen.

Polygonin mukaan Marvel vs. Capcom 4 julkistettaisiin tulevan viikonlopun PlayStation Experience -tapahtumassa. Samaisessa tilaisuudessa pidetään Street Fighter V:n ympärillä pyörivä Capcom Cup 2016 -mätkintäturnaus.

Yksityiskohdat ovat toistaiseksi hyvin pitkälti hämärän peitossa, mutta mitä ilmeisimmin peli laajentaisi hahmokavalkadiaan viime vuosina menestyneen elokuvauniversumin puolelle. Painopiste siirtyisi X-Men-hahmoista enemmän The Avengersin ja Guardians of the Galaxyn suuntaan. Polygonin mukaan repertuaarissa olisi Ant-Manin ja Grootin kaltaisia taistelijoita esimerkiksi Wolverinen ja Magneton sijaan.

Sarjan edellinen peli Marvel vs. Capcom 3: Fate of Two World julkaistiin Xbox 360:llä sekä PlayStation 3:lla vuonna 2011. Peli sai myöhemmin samaisena vuonna myös ultimaattisen painoksensa. Varsin pidetty mätkintä katosi sopimusteknisistä syistä Sonyn ja Microsoftin kauppapaikoilta vuonna 2013.

Mikäli huhut pitävät paikkansa, kuultaneen lisätietoja tulevan viikonlopun aikana.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa