Huhu: Metal Gear Solid 3:n uusioversio esitellään tänään PlayStation Showcasessa / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Metal Gear Solid 3:n uusioversio esitellään tänään PlayStation Showcasessa

24.05.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
3

Metal Gear Solid 3:n uusioversio putkahtaa pian julkisuuteen, Windows Central -sivusto kertoo.

Sivuston mukaan Konami aikoo esitellä Metal Gear Solid 3:n uusioversion jo tänä iltana järjestettävässä PlayStation Showcase -tapahtumassa. Uusioversiosta on liikkunut huhuja jo jonkin aikaa, mutta nyt Windows Centralin toimittaja Jez Corden kertoo saaneensa vahvistuksen uusioversion saapumisesta omista lähteistään. 

Vaikka uusioversion kerrotaan saavan virallisen vahvistuksen Sonyn tapahtumassa, ei kyseessä olisi ennakkotietojen mukaan PlayStation-yksinoikeusjulkaisu. Pelin olisi määrä ilmestyä PlayStationin lisäksi myös Xboxille ja pc:lle.

Metal Gear Solid 3:n lisäksi Windows Central kertoo saaneensa tietoa myös aiempien Metal Gear Solid -pelien remasteroiduista versioista. Metal Gear Solid 1:n, 2:n ja 3:n teräväpiirtoremasteroinnit yhteen pakettiin koostavan kokoelman kerrotaan saavan julkistuksensa vasta myöhempänä ajankohtana.

Tänään illalla klo 23 järjestettävä PlayStation Showcase on katsottavissa täällä.

Lähde: Windows Central

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Stan kuva
Stan

Oi oi sen kun tekisivät.

Käyttäjän Ananaz kuva
Ananaz

Melkein arvaan, että tapahtuman jälkeen on taas kaikki insiderit ja expertit helisemässä siitä, kuinka suunnitelmat muuttuivatkin taas ihan viime hetkellä, kun peliä ei lopulta paljastetakaan. Mutta pidetään peukkuja.

Ideaalisti olisivat tehneet täydet uusioversiot ennemmin kahdesta ensimmäisestä Metal Gearista, tai vielä parempaa, Ghost Babelista, mutta on toki ihan mielenkiintoista nähdä kuinka rohkealla otteella ovat lähteneet MGS3:sta päivittämään. Etenkin jos alkuperäisetkin ovat vielä saamassa jonkinmoisen kokoelman lähitulevaisuudessa.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Ensimmäinen osa olisi enemmänkin kaivannut remakea, mutta ihan kiva näinkin.
Kolmonen yhä paras osa.