Huhu: Metal Gearin isä Hideo Kojima on poistunut lopullisesti Konamilta (päivitetty) / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Metal Gearin isä Hideo Kojima on poistunut lopullisesti Konamilta (päivitetty)

20.10.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
4

Hideo Kojiman aika peliyhtiö Konamilla näyttää tulleen viimein täyteen, mikäli amerikkalaislehti The New Yorkerin tietoihin on uskominen. Lehti kertoo kuulleensa Kojiman jäähyväisjuhliin osallistuneelta lähteeltään, että Metal Gear -sarjan luoja poistu viimeisen kerran Konamin toimistoilta lokakuun 9. päivä.

Ennen lähtöään Kojima ehti työskennellä Konamilla aina vuodesta 1986 asti.

The New Yorkin lähteen mukaan Kojiman pippalot olivat tunnelmaltaan "varsin iloiset mutta tunteelliset". Osaa niihin otti ilmeisesti noin sata ihmistä, joista osa oli peräisin Kojiman omasta Kojima Productions -kehitystiimistä, osa ulkopuolisista studioista.

Kojiman lähtöä Konamilta on odotettu jo viime maaliskuusta alkaen. Tuolloin maailmalla alkoivat kiertää raportit, joiden mukaan Kojima olisi vaihtamassa maisemaa saadessaan valmiiksi Metal Gear Solid V: The Phantom Painin. Pian tämän jälkeen Kojimalla valmisteilla ollut Silent Hills -peli peruttiin.

Konami on yhtiönä tehnyt myös tehokasta työtä riisumalla tai piilottamalla Kojimaan liittyviä brändäyksiään. Kojima Productionsia ei esimerkiksi ole huhujen mukaan ainakaan sellaisenaan enää olemassa.

Konami ei vielä vahvistanut tietoa Kojiman lähdöstä. Tähän mennessä Konami ei ole itse asiassa virallisesti vieläkään vahvistanut, että Kojima olisi ollut missään vaiheessa edes lähtemässä yhtiöstä. The New Yorkerin tietojen mukaan Kojimaa olisi nyt kuitenkin kilpaulukiellon alaisena ainakin joulukuuhun asti. Tämän jälkeen häneltä voitaisiin jälleen alkaa odottaa suurempia peliliikkeitä.

Päivitys kello 19:25: Konami on kiistänyt Kojiman lähdön yhtiöstä japanilaislehti Tokyo Sportsille. Lehden saamien tietojen mukaan Kojima ja tämän tiimi ovat parhaillaan "pitkällä lomalla" ja että mies olisi edelleen Konamin listoilla työntekijäksi merkittynä. Mitä tulee The New Yorkerin mainitsemaan Kojiman jäähyväisjuhlaan, ei Konami ainakaan myönnä olevansa tietoinen moisen tapahtumisesta.

The New Yorker -artikkelin kirjoittaja Simon Parkin on myöhemmin julkaissut Twitterissä tekstiään tukevan kuvan, jonka hän väittää olevan peräisin edellä mainitusta jäähyväisjuhlasta.

Lähde: The New Yorker

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Jotenkin tuntuu olevan niin montaa huhua ja juttua konamista liikkeellä että ei jaksa ottaa selvää missä on edes perää.

Käyttäjän BlueShell kuva
BlueShell

Ainakin näyttäisi, että Konami ei ole samaa mieltä huhun kanssa: http://kotaku.com/konami-denies-hideo-kojima-has-left-says-hes-on-vacat-1737501388

Käyttäjän Ville Arvekari kuva
Ville Arvekari

Silti verkkoon tuntuisi päätyneen kuva kyseisestä jäähyväistapahtumasta. https://twitter.com/SimonParkin/status/656381596094828544

Toki voihan tuo kuva olla mistä tahansa studiolla tapahtuneesta juhlallisuudesta.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tän seuraaminen on, kun Kauniit ja Rohkeet.