Xbox aikoo esitellä tulevia pelejään vielä tämän kuun aikana, huhu kertoo.

Windows Central -sivuston mukaan Developer_Direct -nimellä kulkevassa tapahtumassa esiteltäisiin tulevia Xbox-pelejä. Sivusto pohjaa tietonsa Microsoftin suunnitelmista perillä oleviin lähteisiin.

Ennakkotietojen perusteella luvassa olisi lisätietoja ainakin tulevista Bethesdan Xboxille julkaisemista peleistä. Luvassa olisi katsaukset niin Redfalliin, Minecraft Legendsiin, Forza Motorsportiin sekä Zenimax Online Studiosin tulevaan sisältöön. Näillä näkymin tapahtumassa ei siis päästäisi katsastamaan vuoden odotetuimpiin peleihin lukeutuvaa Starfieldiä, jota Microsoftin kerrotaan säästelevän isompaa tilaisuutta varten.

Tapahtuman ajankohdaksi kerrotaan 25. tammikuuta. Microsoft ei toistaiseksi ole kommentoinut tapahtumaan liittyviä väitteitä.

Lähde: Windows Central

Lisää luettavaa