Tuoreet huhut kertovat Nintendon kaavailevan Switch-konsolille virtuaalitodellisuustukea.

Nintendo World Report -julkaisun mukaan Nintendo voi tehdä virtuaalitodellisuuteen liittyviä paljastuksia vielä tämän vuoden aikana. Artikkelin mukaan tieto on peräisin useasta lähteestä, joiden mukaan pieni joukko Nintendon omia pelejä voi saada virtuaalitodellisuustuen jo lähitulevaisuudessa.

Väitteille saatiin tukea myös GoNintendo-sivustolta, joka kertoo luotettavien lähteiden kertovan virtuaalitodellisuustuen saapuvan seuraavien Labo-pelirakennussarjojen mukana. Kyseessä voi siis olla Google Cardboardin tyyppinen ratkaisu, jossa Switchin oma ruutu toimisi visiirin näyttönä.

Nintendo on vahvistanut jo aikaisemmin olevansa kiinnostunut myös virtuaalitodellisuudesta. Nintendo of American johtaja Reggie Fils-Aime kertoi lokakuussa yhtiön tehneen kokeiluja teknologian parissa. Yhtiö on hakenut virtuaalitodellisuusteknologialle patenttia jo vuonna 2016, joten huhut saavat tukea myös virallisista lähteistä.

Lähde: Nintendo Life

Lisää luettavaa