Huhu: Nintendon uuden NX-konsolin kehitysyksiköiden jakelu käynnistyy / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Nintendon uuden NX-konsolin kehitysyksiköiden jakelu käynnistyy

16.10.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
13

Ensimmäiset kehittäjät alkavat hiljalleen päästä käsiksi Nintendon koodinimellä NX tunnetun uutuuskonsolin kehitysyksikköihin, sanomalehti The Wall Street Journal raportoi.  Lehti perustaa tietonsa nimeltä mainitsemattomiin lähteisiinsä, joiden mukaan kehitysyksiköiden lähetys kolmannen osapuolen kehittäjille olisi parhaillaan lähtemässä käyntiin Nintendolla.

Kehitysyksiköiden voimin kehittäjät saisivat jo vähintään alustavan kuvan siitä, mitä Nintendo on tekemässä konsolimarkkinoilla seuraavaksi. Niiden voimin kehittäjien kun olisi tarkoitus pystyä jo aloittamaan työnteko nimenomaan NX:lle kohdistettujen pelien parissa, mikäli he sellaisia vain mielivät tehdä.

The Wall Street Journal raportoi myös kuulleensa Nintendon kehityssuunnitelmat tuntevilta henkilöiltä, että aikeena Nintendolla olisi itse uutuuskonsolin mukana kiikuttaa jonkinlainen kannettava laiteyksikkö, jota voi hyödyntää sekä konsolin käytön yhteydessä että myös tien päällä irrallisena laitteena. Wii U:n kyvykkyydestä saadun kritiikin myötä NX tulisi ilmeisesti hyödyntämään myös "alan johtavaa" siruteknologiaa.

Nintendon tarkoituksena olisi puhua laajemmin seuraavasta konsolistaan ensi vuonna. Sitä ennen kaikenlaiset huhut konsolista kannattaa ottaa tietysti vastaan terveen skeptisyyden kera. The Wall Street Journal kun sekin näyttää osuneen metsään ennenkin Nintendo-huhuillaan.

Lähde: The Wall Street Journal

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Millaisen tehomyllyn vaatii Mario jne -pelien pyörittäminen värikkäillä grafiikoilla?

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus käyttäjältä onnistunyt

Millaisen tehomyllyn vaatii Mario jne -pelien pyörittäminen värikkäillä grafiikoilla?

No sehän riippuu ihan. Tähdätäänkö tähän vai tähän.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Eli vuotoja voidaan (toivottavasti) odottaa pian. Veri nais!

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Ikävä uutinenhan on se, että Nintendo ei edelleenkään aio mennä tehot ennen gimmickejä reittiä. Eli jälleen teknisesti jälkeen jäänyttä vehjettä luvassa, hyviä pelejä sille voi lähinnä Nintendon puolesta tulla. Jätän kuitenkin itse sata varmasti väliin, Wii U olikin eka ja vika Nintendo mitä ostin sitten vuoden 1997, jos 3ds:ää ei lasketa. Kyllä niillä on pallo hukassa ja pahasti, toi niitten YouTube-poltiikkakin. Voe voe.

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes
Lainaus käyttäjältä snaketus

Ikävä uutinenhan on se, että Nintendo ei edelleenkään aio mennä tehot ennen gimmickejä reittiä. Eli jälleen teknisesti jälkeen jäänyttä vehjettä luvassa, hyviä pelejä sille voi lähinnä Nintendon puolesta tulla. Jätän kuitenkin itse sata varmasti väliin, Wii U olikin eka ja vika Nintendo mitä ostin sitten vuoden 1997, jos 3ds:ää ei lasketa. Kyllä niillä on pallo hukassa ja pahasti, toi niitten YouTube-poltiikkakin. Voe voe.

Mistä revit tuon gimmick-läpän? Ja teknisesti jälkeenjäänyttä vehjettä odotat, vaikka uutisessakin kerrotaan että Wii U:sta saadun kritiikin vuoksi Nintendo aikoo käyttää NX:ssä alan johtavaa siruteknologiaa. Teknisesti pätevä laite ei ole yhtä kuin tehot paperilla. Ensimmäiset "vuodot" (huhut?) viittaavat, että jopa ne "yliarvostetut tehot" olisivat NX:ssä kovemmat kuin PS4:ssa ja Xbox Onessa, ainakin siis kehitysyksikössä.. eri asia mitä lopulliseen myyntiversioon tulee. En noita siruja niin tunne, mutta onko se mahdollista, että NX:n kehitysyksikkö puskee niin paljon polygoneja ruudulle, että (jokumikälie) Intellin i7 Skylake CPU yhdessä nykyisen valikoiman huipputason grafiikkasuoritimen kanssa eivät millään pyörittäisi vastaavaa demoa 60fps ruudunpäivityksellä, kuin mihin NX kuulemma kykenee?

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa
Lainaus käyttäjältä snaketus

Ikävä uutinenhan on se, että Nintendo ei edelleenkään aio mennä tehot ennen gimmickejä reittiä. Eli jälleen teknisesti jälkeen jäänyttä vehjettä luvassa.

Jäikö lukematta tuo kohta jossa spekuloitiin "alan johtavasta siruteknologiasta"?

Lainaus käyttäjältä snaketus

Kyllä niillä on pallo hukassa ja pahasti, toi niitten YouTube-poltiikkakin. Voe voe.

Jep. Kun katsoo firman 1st party-pelien arvosanoja (mm. Super Mario 3D World, Pikmim 3, Mario Kart 8, Smash Brosit, Animal Crossing: New Leaf) niin en nyt sanoisi pallon olevan kovin hukassa. Lisäksi suosittelen, jos vaan pidät ihan videopeleistä, pelaamaan videopelejä laatukriteerien perusteella, ei Youtube-politiikan. Rockstar ei kuulemma käytä perjantaisin käytävissä firman virkistysiltapäivissä vapaan kaupan hedelmiä mutta eipä ole itseäni ikinä haitannut.

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Parasta tässä huhussa on, että itseasiassa se kertoo NX:n olevan helposti tehokkaampi kuin PS4. Kuulemma PC-puolella ei riittäisi nykysukupolven Intel ja GPU puolella tarvittaisiin top end näytönohjain. Tämä siis lukee täällä.

Mutta tämä on aika kovaa spekulointia ja huhua. Lähde kun on nintendoforums.comin admin crunchyg. Eli siis "We had a brief chat with a senior developer at a major game publishing company based in the U.S., and according to him, Nintendo NX is going to have very impressive hardware."

Vakuuttavuutta ei myöskään lisää miehen muu teksti, kun sanoo että GC ei olisi PS2:n ja Xboxin tehoissa. GC itseasiassa oli hyvinkin samalla tasolla kuin PS2 ja Xbox. Sinänsä tämä ei kerro onko huhu totta, mutta se antaa vähän heikon pohjan tekniikkaa koskevaan huhuun, kun jo nykytieto on väärää.

Foorumi viestin löytää siis täältä.

Mutta lopulta en usko tähän. Se että Nintendo toisi yhteensopivan käsikonsolin ja kotikonsolin ja heittäisi vielä kotikonsoliin huippurautaa, tuntuu kaukaa haetulta. Ei liitos toimisi niin hyvin kuin sen pitäisi. Olisihan tuo helvetin hienoa, ei sillä.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman
Lainaus käyttäjältä Mikanes

En noita siruja niin tunne, mutta onko se mahdollista, että NX:n kehitysyksikkö puskee niin paljon polygoneja ruudulle, että (jokumikälie) Intellin i7 Skylake CPU yhdessä nykyisen valikoiman huipputason grafiikkasuoritimen kanssa eivät millään pyörittäisi vastaavaa demoa 60fps ruudunpäivityksellä, kuin mihin NX kuulemma kykenee?

Skylake on tehoissa kaikkia ARM-prossuja edellä (ja varmaankin just ARM:ä käyttää, kun tämän voi kuulemma matkalle ottaa mukaan). Huipputason näyttikset ovat huipputasoa, eikä niitä oikein mobiilina voi ottaa kiinni.
PS4:n voi ohittaa prossutehoissa, mutta näyttistehoissa ei tällä hetkellä pysty ottamaan kiinni, mutta tämä on vielä ensimmäinen kehitysyksikkö, mikä ei todennäköisesti vastaa valmiin konsolin tehoja. PS4 esimmäisessä kehitysyksikössä oli muistaakseni paljon vähemmän muistia ja luulen myös, että prossu ja näyttis oli erillisinä vielä siinä (itse päätellyt).

JayeizH linkkaamassa huhu-uutisessa sanotaaan käyttävän x86 arkkitehtuuria, mutta Intelhän on johtavassa asemassa tehoissa siinä arkkitehtuurissa.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88
Lainaus

aikeena Nintendolla olisi itse uutuuskonsolin mukana kiikuttaa jonkinlainen kannettava laiteyksikkö, jota voi hyödyntää sekä konsolin käytön yhteydessä että myös tien päällä irrallisena laitteena.

Eli jokin ylikallis ohjain ja itse konsolissa on enemmän tehoja kuin ps4/x0, aika kallis konsoli. Odottelen kyllä mielenkiinnolla mitä sieltä on tulossa.

Käyttäjän CM761 kuva
CM761
Lainaus käyttäjältä Rabbitman

Skylake on tehoissa kaikkia ARM-prossuja edellä (ja varmaankin just ARM:ä käyttää, kun tämän voi kuulemma matkalle ottaa mukaan). Huipputason näyttikset ovat huipputasoa, eikä niitä oikein mobiilina voi ottaa kiinni.
PS4:n voi ohittaa prossutehoissa, mutta näyttistehoissa ei tällä hetkellä pysty ottamaan kiinni, mutta tämä on vielä ensimmäinen kehitysyksikkö, mikä ei todennäköisesti vastaa valmiin konsolin tehoja. PS4 esimmäisessä kehitysyksikössä oli muistaakseni paljon vähemmän muistia ja luulen myös, että prossu ja näyttis oli erillisinä vielä siinä (itse päätellyt).

No tuskin tässä "huipputasolla" mitään 980 Ti:tä tarkoitettiinkaan. Lyhennetyllä levyllä varustetut GTX 960 ja 970 ovat valovuosia nykyistä konsolirautaa edellä ja mahtuisivat vähävirtaisen i5:n kanssa esim. PS4:n koteloon ilman minkäänlaisia ongelmia.

Siinä huhutussa käsikonsoli-lisälaitteessa tms. tuskin tulee olemaan yhtä vaikuttavaa rautaa sisällä kuin telakassa (luonnollisesti), mutta jos katsoo nykyisiä huipputabletteja Tegra X:llä ja kumppaneilla varustettuna niin ei se mikään logistinen mahdottomuus ole kantaa konsolirautaa taskussa.

Toisaalta missään ei viitata "alan johtavan siruteknologian" tarkoittavan tehoja sinänsä. Itse olen sitä mieltä, että kehitys tapahtuu tällä hetkellä juuri koko- ja virtarajoitteiden karsimisessa ja integroitujen piirien kehityksessä. Mielestäni olisi melko fiksu veto Nintendolta jos tämä uusi teknologia olisi vain "vanhan" PS4/Xbone -raudan sullomista esim. 3DS:n kokoon.

Vielä kun kuulisi mitä Nintendo aikoo veloittaa tästä "alan johtavasta siruteknologiasta". En ihmettelisi että myyvät laitetta pari ensimmäistä vuotta tappiolla jotta saavat Wii U:n huonon startin vältettyä ja käyttäjäpohjan kasvamaan.

Nostoja