Huhujen mukaan Nintendo olisi yhdistämässä käsi- ja kotikonsoliosastonsa yhden katon alle, raportoi Inside Games. Järjestelyllä Nintendo tavoittelee tehokkaampaa laitekehitystä tuomalla aiemmin erillisinä tahoina operoineet ryhmät yhteen. Taitojen ja kokemuksien yhdistämisellä haetaan parempaa ristiintoimivuutta konsolityyppien välillä. Uuden osaston odotetaan nostavan myös Nintendon kykyä tuottaa uusia ja vallankumouksellisia laitteita.

Ensimmäistä kertaa saman katon alla toimiva parivaljakko koostuu arvioiden mukaan yhteensä 1200 henkilöstä. Näin suurta organisaatiomuutosta ei Nintendolla ole nähty yhdeksään vuoteen.

Lähteet: VG247, NeoGaf

Lisää luettavaa