Huhu: Ubisoftin puolisalainen peliprojekti ei olekaan kuollut, mutta ei myöskään ennallaan

Watch Dogs 2:n kautta aikoinaan puolttaii paljastunut Pioneer-peli saattaakin vielä elää, mutta uudessa muodossa.

31.1.2019 19:02

Aiemmin tammikuussa peruutetuksi huhuiltu Ubisoftin peliprojekti Pioneer ei olekaan välttämättä aivan täysin menetetty tapaus. Kotaku-sivusto raportoi kuulleensa sisäpiirilähteiltään, että siinä missä toki aikoinaan Pioneer-nimellä yhtiön sisällä tunnettu hanke ei ole enää olemassa, on sen pohjalta lähdetty tekemään toista varsin erilaista peliä.

Kotakun tietojen mukaan Pioneerista oli olinperin tarkoitus syntyä väkivallattomampi avaruusseikkailupeli, jossa tutkittiin uudenlaisia mahdollisuuksia navigoida ja kerätä päämääriä. Yhdessä vaiheessa sitä oli vetämässä Assassin’s Creed III:n ja Far Cry 4:n ohjaaja Alex Hutchinson, joka yhdessä muun avainhenkilöstön kanssa vedettiin kuitenkin syksyllä 2016 pois hankkeesta ja se käynnistettiin jo kerran jossain määrin uudelleen. Nyt tammikuun tienoilla hanke on laitettu taas uusiksi tarkoituksena luoda yhteistyövetoinen alienräiskintä, joka käyttää hyödykseen muutamia Pioneerin alkuperäisiä ideoita ja Rainbow Sixin pelimoottoriteknologiaa.

Ubisoft ei ole vielä tähän asti vahvistanut Pioneerin olemassaoloa koskana virallisesti. Peli nousi julkiseen tietoisuuteen vuonna 2016, kun siitä ujutettiin traileri osaksi Watch Dogs 2: -tehtävää, jossa pelaaja päätyy hakkeroimaan muuan sanfransicolaisen pelistudion salaisuuksia. Tuolloinkaan pelin oikeasta olemassaolosta ei ollut tietoa ennen kuin Kotaku alkoi raportoida sen kehitysongelmista.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa