Huhu: Uudet Xbox-konsolit julkistetaan E3 2019 -tapahtumassa – julkaistaan jo ensi vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Uudet Xbox-konsolit julkistetaan E3 2019 -tapahtumassa – julkaistaan jo ensi vuonna

25.02.2019 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
8

Uudet huhut väittävät Microsoftin julkistavan virallisesti seuraavan sukupolven Xbox-konsolit kesällä järjestettävässä E3-tapahtumassa.

Ranskalaisen JeuxVideon saamien tietojen mukaan uudet konsolit ovat kantavat jo aiemmin vuotaneita koodinimiä Lockhart ja Anaconda. Ensiksi mainittu on kaksikon edullisempi malli, jossa ei ole lainkaan levyasemaa ja on suunnattu nimenomaan digitaaliseen pelaamiseen. Anaconda olisi puolestaan tehokkaampi malli, jonka hinnoittelu vastaisi Xbox One X:ää.

Speksien osalta sivu pystyi ainoastaan varmentamaan sen, että molemmissa konsoleissa on SSD-kiintolevy. Konsoleista vuoti aiemmin tammikuussa väitettyjä speksejä, mutta myös The Vergen toimittaja Tom Warren otti tuoreeseen huhuun kantaa, etteivät nämä speksit pidä kaikilta osin paikkaansa. 

Tammikuussa vuotaneiden tietojen mukaan molemmissa konsoleissa olisi sama kustomoitu 8-ytiminen suoritin sekä teran SSD-asema. Edullisemmassa Lockhartissa olisi 4+ teraflopsin AMD:n Navi-grafiikkaprosessori sekä 12 gigaa GDDR6-muistia, kun taas Anacondassa olisi vastaavasti 12+ teraflopsia ja 16 gigaa GDDR6-muistia.

JeuxVideon mukaan uudet konsolit julkaistaisiin loppuvuodesta 2020. Yksi julkaisupeleistä olisi Halo Infinite, joka ilmestyisi myös Xbox Onelle ja pc:lle. Ninja Theoryn uusi peli julkaistaisiin puolestaan alkuvuodesta 2020.

E3-julkistukselle sekä Halo Infinitelle julkaisupelinä antavat lisävahvistuksen Thurrottin Brad Sams, jonka mukaan Microsoft esittelee E3:ssa seuraavan sukupolven konsolinsa, Xbox Game Passiin tulevia muutoksia sekä uusia pelejä. Sams myös väittää, että Halo Infinitessä on entistä enemmän roolipelielementtejä ja että pelaajien päätökset vaikuttaisivat tarinan kulkuun.

Microsoft on kertonut työskentelevänsä jo uuden sukupolven konsoliarkkitehtuurin parissa, mutta yhtiö ei ole virallisesti julkistanut vielä seuraavia konsoleitaan.

Lähde: Gematsu

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Callahdoody, callahdoody, sports, sports!

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Mikäli tuossa sattuu olemaan täysi tuki Onen peleille, niin täytyy tuon Anacondan hankkimista harkita.

Täydellä tuella tarkoitan, että kaikki One-pelit toimisivat suoraan levyltä ilman mitään emulaattoreita tai ylimääräisiä latauksia.

Melko iso ero muuten teraflopeissa noilla malleilla. Perusversio olisi reilut kaksi kertaa PS4:n verran ja tehokkaampi tuplasti One X:n verran.

Käyttäjän Malarkey kuva
Malarkey

Muuten innostusta herättävä uutinen, mutta Halossa haarautuva tarina? Ei kiitos!! Myös roolipelielementtejä löytyy mielestäni ihan riittävästi jo muista peleistä, enkä kaipaa niitäkään Haloon.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Nää huhut ei nyt tunnu pitävän paikkansa raudan osalta.
Tämä myös suhteutettuna hintaan.

Käyttäjän Kuros kuva
Kuros

Anacondaa heiluttaan pihapuulle. Tulee löytymään hyllystä day 1. Todennäköisesti pyörii kaikki onen pelit heittämällä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Nämä aikataulut nyt ei ole enää mitään uutta. Tottakai ne julkistetaan tänä vuonna ja julkaistaan viimeistään ensi vuonna. En myöskään antaisi paljon luottoa millekään mitä Verge tai joku sieltä kertoo.

Itseäni ei kiinnosta yksikään Xbox-konsoli. Jos haluan pelata Microsoftin pelejä, niin minulla on pc sitä varten jolla ne näytää paremmlta ja pelaa paremmin ja todennäköisesti maksaa vähemmän.

Sonyn uutiset kiinnostaa enemmän, tosin heidänkin nykyinen SJW woke up meininki tekisi mieli pistää boikotti lafkaa kohtaan käyntiin! Katsotaan nyt pystynkö elämään ilman Gran Turismoa.

Käyttäjän Bloob kuva
Bloob

*teraflopsia, tai ehkä vielä oikeammin tera FLOPSia (floating point operations per second)

Huhut kyllä kuulostavat puhtaalta arvailulta eikä miltään vuodolta.

Käyttäjän humungus kuva
humungus

Arvailuja nuo vain taitavat olla mutta kyllä se "Anaconda" varmaan tulee jossain vaiheessa hankittua.

Nostoja