Huhu: Uusi levyasematon Xbox One tulossa ensi vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Huhu: Uusi levyasematon Xbox One tulossa ensi vuonna

16.11.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
23

Xbox Onesta on tekeillä uusi levyasematon malli, mikäli tuoretta huhua on uskominen. Tietoa on viljellyt teknologiasivusto Thurrott, jonka lähteiden mukaan levyt hylkäävä malli voitaisiin nähdä kaupoissa ensi vuonna.

Tavoitteena Microsoftilla on ilmeisesti uudella mallilla karsia konsolin hintaa noin satasella. Samalla ainakin Yhdysvalloissa yhtiö kaavailee käynnistävän uuden vaihto-ohjelman, jossa pelaajat voivat viedä fyysisiä pelejään tietyille ennaltamäärätyille jälleenmyyjille ja vaihtaa ne siellä digitaalisiin versioihin.

Tempaus saattaa hyvinkin olla Microsoftille myös mahdollisuus kokeilla, miten valmiita markkinat ovat täysin lataussisältöön luottavaan konsoliin. Thurrottin mukaan yhtiö ei ole vielä päättänyt, onko se iskemässä levyasemaa Scarlett-työnimellä tunnettuihin seuraavan sukupolven Xboxeihin, mutta päätös asiasta pitäisi ilmeisesti tehdä hiljalleen. Hätiköiden Microsoft ei halua tehdä päätöksiä, sillä se tietää, että iso osa sen yleisöstä osoittaa edelleenkin kiinnostusta fyysistä mediaa kohtaan.

Xbox Onen kevyempi malli Xbox One S on ilmeisesti sekin saamassa ensi vuonna hieman virtaviivaistetun version. Thurrottin lähteet kertovat, että se on toiminnoiltaan sama kuin nykyinen S-malli aina levyasemaa myöten, mutta valmistettu vain aiempaa halvemmalla.

Lähde: Thurrott

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard

No se on selvää että jos seuraava Xbox hylkää fyysisen median kokonaan, niin silloin jää konsoli ostamatta

Käyttäjän Corso kuva
Corso
Lainaus Balnazzard

No se on selvää että jos seuraava Xbox hylkää fyysisen median kokonaan, niin silloin jää konsoli ostamatta

Ei Microsoft kerralla noin radikaalia muutosta tee. Tällä lämmitellään vain tulevaa, koska mitä todennäköisimmin seuraavan sukupolven Xboxista on valittavana striimauskonsoli tai vielä se perinteinen levyasemallinen malli.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus Corso

[quote="Balnazzard"]No se on selvää että jos seuraava Xbox hylkää fyysisen median kokonaan, niin silloin jää konsoli ostamatta[/quote]
Ei Microsoft kerralla noin radikaalia muutosta tee. Tällä lämmitellään vain tulevaa, koska mitä todennäköisimmin seuraavan sukupolven Xboxista on valittavana striimauskonsoli tai vielä se perinteinen levyasemallinen malli.

Sitä käsittääkseni Microsoftin suunnaltakin ollaan viestittelty.... onkohan tässä nyt ymmärretty asia väärin ja sekoitettu kaksi asiaa. Streemaus konsolissa ei olisi levyasemaa mutta taas varsinaiseen tavanomaiseen konsoliin se kyllä on tulossa

Käyttäjän Corso kuva
Corso
Lainaus Balnazzard

onkohan tässä nyt ymmärretty asia väärin ja sekoitettu kaksi asiaa.

Kyllä tuo levyasematon Xbox One S pitää varmasti kutinsa. Mitä enemmän ja halvemmalla Mikkis saa myytyä Xboxia, niin sen parempi.

Samalla saadaan myös kuluttajat totuteltua striimauskonsoliin tulevaa geniä varten. Sitten jos kahdesta valittavana olevasta vaitoehdosta halvempi striimauskonsoli vie voiton levyasemallisesta, sitä seuraavaan geniin on helppo perustella uutta ja ihanaa streaming only -konsolia, koska levyasemallinen malli otti turpiinsa niin pahasti.

Käyttäjän Erkkade kuva
Erkkade

En pidä ajatuksesta, että kaikki ostamani digitaaliset pelit ovat mennyttä, kun serverit ja kauppapaikat joskus aikanaan suljetaan. Tuen fyysistä niin kauan kun niitä tehdään. En tunne omistavani peliä jos koodi ei ole käsissäni.

Käyttäjän tiger80 kuva
tiger80
Lainaus Erkkade

En pidä ajatuksesta, että kaikki ostamani digitaaliset pelit ovat mennyttä, kun serverit ja kauppapaikat joskus aikanaan suljetaan. Tuen fyysistä niin kauan kun niitä tehdään. En tunne omistavani peliä jos koodi ei ole käsissäni.

Aika pitkälti fyysiset pelitkin ovat nykyään mennyttä, jos kauppapaikat suljetaan. Otetaan esimerkkinä uusi Spyro-kokoelma. Itse levyllä ei tainnut olla kuin ensimmäinen kolmesta pelistä, joka sekään ei tainnut käynnistyä ilman päivitystä. Gran Turismo Sportkin ilman päivityksiä on vain moninpeli ilman yksinpelikisoja, ja moninpeli ilman palvelimia ei luonnollisestikaan toimi.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

It begins!

Käyttäjän Erkkade kuva
Erkkade
Lainaus tiger80

[quote="Erkkade"]En pidä ajatuksesta, että kaikki ostamani digitaaliset pelit ovat mennyttä, kun serverit ja kauppapaikat joskus aikanaan suljetaan. Tuen fyysistä niin kauan kun niitä tehdään. En tunne omistavani peliä jos koodi ei ole käsissäni.[/quote]

Aika pitkälti fyysiset pelitkin ovat nykyään mennyttä, jos kauppapaikat suljetaan. Otetaan esimerkkinä uusi Spyro-kokoelma. Itse levyllä ei tainnut olla kuin ensimmäinen kolmesta pelistä, joka sekään ei tainnut käynnistyä ilman päivitystä. Gran Turismo Sportkin ilman päivityksiä on vain moninpeli ilman yksinpelikisoja, ja moninpeli ilman palvelimia ei luonnollisestikaan toimi.

Tuo ei pidä paikkaansa, kuin noilla muutamalla pelillä jotka mainitsit. Todella suuri osa fyysisistä peleistä toimii ilman päivityksiäkin koneella ja monista peleistä tulee se Game of the Year -versio, jossa on levyllä kaikki lisäosat ja päivitykset. Esimerkkeinä julkaisut joissa on kaikki lisäsisältö levyllä:

Middle Earth: Shadow of War Definitive Edition
Middle Earth: Shadow of Mordor Game of the Year Edition
Dark Souls II: Scholar of the First Sin
Dark Souls III: Game of the Year Edition
The Witcher 3: Wild Hunt Game of the Year Edition
Dying Light: The Following Enhanced Edition
Metal Gear Solid V: The Definitive Experience
Rise of the Tomb Raider: 20 Year Celebration
Resident Evil 7: Gold Edition
Horizon Zero Dawn: Complete Edition
Bloodborne: Game of the Year Edition
Mortal Kombat XL

Tässä mitä äkkiseltään tulee mieleen näistä kokonaisista julkaisuista. Tähän päälle kun lasketaan vielä julkaisut, jotka ovat niin sanottuja remasteroituja Definitive julkaisuja aikaisemmalta konsolisukupolvelta tälle, kuten:

Dishonored: Definitive Edition
Tomb Raider: Definitive Edition
Sleeping Dogs: Definitive Edition
and so on... näitä on ilmestynyt järkyttävä määrä

Näiden lisäksi on vielä ne digitaaliset julkaisut, jotka ovat saaneet sen fyysisen julkaisun vuoden jälkikäteen. Näitä on todella iso kattaus jotka ovat jo päivitettyjä lopullisia versioita.

Listaus on aika pitkä peleistä, jotka on päivitetty uusimpaan versioon lisäosineen. Vaikka pelit olisivatkin alkuperäisiä julkaisuversioita, toimivat ne silti ilman mitään päivityksiä. Ovat nekin parempi vaihtoehto kuin että menetät koko digitaalisen kirjaston.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei sinänsä huono idea kun ne levyt on joka tapauksessa näissä aina niin alimitoitettuja, että on pakko harkita jotain ulkoista kovoa kaveriksi tai poistella aina pelattuja pelejä. Levy-asemasta ei ole nykyisin hyötyä kuin fyysisten pelien suhteen.

Itse suosin kyllä fyysistä, joten jos tulee kaksi vaihtoehtoa niin levyasemallisen otan ehdottomasti. Samoin nappaan heti tehokkaamman version kun seuraavan konsolin osto tulee ajankohtaiseksi. Toivoen, ettei tule mitään tehoversio v2:sta. Parashan tietenkin olisi, ettei tarvitsisi erikseen tehomallia mutta tämä on nyt niin hyvin toiminut että turha kuvitellakaan ettei sellaista tulisi. Pitää olla halpaa massoille ja tehokasta intoilijoille.

Lainaus tiger80

Aika pitkälti fyysiset pelitkin ovat nykyään mennyttä, jos kauppapaikat suljetaan. Otetaan esimerkkinä uusi Spyro-kokoelma. Itse levyllä ei tainnut olla kuin ensimmäinen kolmesta pelistä, joka sekään ei tainnut käynnistyä ilman päivitystä. Gran Turismo Sportkin ilman päivityksiä on vain moninpeli ilman yksinpelikisoja, ja moninpeli ilman palvelimia ei luonnollisestikaan toimi.

Noiden syiden takia nämä kyseiset pelit jätetäänkin kaupan hyllylle. Paljon on vielä pelejä, jotka toimivat levyltäkin.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Jos nyt sattuisikin sellainen maailmanlopun skenaario, että kaikki kauppapaikat suljettaisiin ilman tukea offline peluulle, niin eiköhän joka peliin saisi crackin ladattua jostain. Käsittääkseni levytkään ole ikuisia säilytys muotoja jos haluaa murehtia tälläisiä naurettavia tulevaisuuden jossitteluja.