Huhu: Uusi Xbox vaatii jatkuvan nettiyhteyden

Uusimmasta Xbox-konsolista kantautuu jälleen uusia huhuja.

2.4.2012 15:45

Pelisivusto VG247 kertoo saaneensa useilta lähteiltä tietoja seuraavasta Xbox-pelikonsolista. Microsoftin kanssa tekemisissä olevien tahojen mukaan laite on kuin onkin saapumassa kauppoihin ensi vuoden jouluksi.

VG247:n tiedot väittävät, että uusi Xbox myös sisältäisi blu-ray-aseman, vaikka aiheesta on liikkunut myös päinvastaisia huhuja. Lisäksi konsolin kerrotaan vaativan jatkuvan Internet-yhteyden. Ratkaisulla taisteltaisiin piratismia vastaan.

Teknisellä puolella laitetta pitäisi pyörittää neljä- tai kuusiytimisen keskusprosessorin ohella kaksi erillistä grafiikkaprosessoria. Järjestelmä poikkeaisi tavasta, jolla kaksi näytönohjainta voidaan siltauttaa PC:llä joko AMD:n Crossfirellä tai Nvidian SLI:llä. Sirut toimisivat itsenäisesti ja vastaisivat AMD:n 7000-sarjaa tekniikaltaan.

Keskusprosessorin ytimistä yksi varattaisiin käyttöjärjestelmälle ja toinen Kinectille, jonka pitäisi olla mukana jokaisessa konsolissa.

Microsoft on jo aikaisemmin todennut, ettei se aio julkistaa seuraajaa Xbox 360:lle tämän vuoden E3-messuilla. Todennäköisesti uusi laite paljastetaankin vasta ensi vuoden messuilla.

Viime viikolla liikkui kuitenkin huhuja, joiden mukaan Microsoft esittelisi eräänlaisen kevytversion Xbox 360:sta jo tänä vuonna.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa