Huhutun Bioshock: The Collectionin julkaisusta lisää vihiä

Bioshock-pelisarjasta saatetaan päästä nauttimaan uudessa kuosissa pc:llä, Xbox Onella ja PS4:llä jo lähitulevaisuudessa.

18.3.2016 07:00

Aikaisemmin talvella ikärajavuotona maailmalle lipsahtanut Bioshock: The Collection on jälleen putkahtanut esiin.

Bioshockin, Bioshock 2:n, Bioshock Infiniten sekä oletettavasti myös pelien lisäsisällöt samaan pakettiin nitovan Bioshock: The Collectionin julkaisusta saatiin talvella vihiä brasilialaisen ikärajaluokituksen muodossa. Kokoelman julkaisusta on saatu nyt lisää todistusaineistoa, tällä kertaa Taiwanilaisen ikärajaluokituslautakunnan toimesta. Uusi ikärajaluokitus kertoo Bioshock: The Collectionin olevan tekeillä pc:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle, jonka lisäksi luokitukseen on liitetty myös nokkelasti pelisarjan osia yhdistelevä kansikuva.

Toistaiseksi Bioshock: The Collectionin julkaisua ei ole vahvistettu virallisesti julkaisija 2K:n toimesta. Pelikokoelmasta voidaan kuitenkin odottaa tarkempia tietoja lähiaikoina, mikäli ikärajaluokituksia on uskominen.

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa