Huippurealistinen Need for Speed säteilee julkaisutrailerillaan

Todentuntuisuudellaan ihastuttavan Need for Speedin julkaisutraileri ahtaa puoleentoista minuuttiin yllättävän paljon popkulttuurinostalgiaa.

30.10.2015 08:56

Grafiikoillaan pitkin kesää hämmästyttänyt Need for Speed on pian jo täällä.

Peli on saanut muutaman päivän päässä siintävän julkaisunsa kunniaksi uutuuttaan kiiltelevän julkaisutrailerin. Kaikki videolla nähty materiaali on kuvattu pelimoottorin ehdoin, eli traileria ei ole julkaisija Electronic Artsin mukaan siloiteltu luovia kuvakulmia lukuun ottamatta laisinkaan, eikä pelikuvan lomaan ole sekoitettu minkäänlaisia välivideoita.

Traileri alkaa tunteikkaalla puheella vuoden 1966 Helvetin jengi -moottoripyöräelokuvasta, jolla intohimoiset hurjastelijat vaativat harrastukselleen oikeutta. Taustalla soivat Coolion lähes yleismaailmallisesti tunnistettavan Gangsta’s Paradisen ensisoinnut, ja pelin päähenkilöt esittelevien pätkien välissä ruudulle väläytellään otoksia hurjasta poliisijahdista Ventura Bayn kaduilla. Videokuvaa pelikuvaan elokuvamaisen kokemuksen saavuttamiseksi sekoittava Need for Speed vaikuttaa ainakin trailerin perusteella olevan oikeilla jäljillä, sillä lopputulos on yllättävän saumaton.

Trailerin voi katsoa kokonaisuudessaan alta.

Need for Speed ilmestyy PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 5. marraskuuta, mutta maksullisen EA Access -palvelun jäsenet pääsevät peliin jo käsiksi konsoleillaan. Pc:llä kurvailemaan päästään vasta ensi keväänä.

Lähde: VG247, DualShockers

Lisää luettavaa