Uusi suurempi Humble Bundle -alennuskampanja on lyöty jälleen käyntiin. Seuraavan noin kahden viikon ajan pelaajilla on mahdollisuus ostaa pc:lle useita julkaisija Deep Silverin pelejä hintaan, joka on pääasiallisesti tietysti ostajan itsensä päätettävissä.

Kampanjan etujoukossa mukana nähdään pelit Saints Row 2, Saints Row: The ThirdRisen 2: Dark Waters kuin myös Sacred 2 Gold, joista kolmen jälkimmäiseksi mainitun ääniraidat kuuluvat myös osaksi tarjousta. Maksamalla paketista kuitenkin enemmän kuin ihmiset ovat siihen keskimäärin rahaa syytäneet, saa ladattavakseen vielä myös Dead Islandin Game of the Year -version ja Saints Row: The Thirdin lisäsisällöt.

Erikoisetuna mukana nähdään tällä kertaa myös mahdollisuus napata vielä kaiken edellä mainitun päälle lisäksi Dead Island: Riptide ja sen ääniraita. Näihin pääsee käsiksi maksamalla koko pelipaketista vähintään 25 dollaria.

Pakettia kaupitellaan Humble Bundlen kotisivujen kautta. Hintamäärittelyn ohella ostajat saavat tuttuun tapaan tälläkin kertaa päättää, millainen lohko heidän maksamastaan summasta lähtee pelien julkaisijalle, hyväntekeväisyyteen ja Humble Bundlelle itselleen.

Lisää luettavaa