Hulluttelusimulaattoreiden tekijät vievät pelaajat seuraavaksi kultakalan suomuihin – I Am Fish toteutetaan virallisesti

Kultakalafetissiä päästään toteuttamaan ensi vuonna.

10.3.2020 09:00

Surgeon Simulator – ja I Am Bread -kehittäjä Bossa Studios jatkaa hulluttelulinjalla myös seuraavassa pelissä, jonka julkistettiin olevan I Am Fish.

Nimensä mukaisesti pelissä ohjataan kultakalaa, joka pyrkii pyristelemään itsensä avomeren vapauteen. Tämä tarkoittaa selviytymistä vaaroja täynnä olevista huoneista, yökerhoista ja katoilta rikkomatta elintärkeää kalamaljaa tai akvaariota.

I Am Fish oli yhdestä kolmesta eläinaiheisesta prototyypistä, joita pelaajat pääsivät testaamaan ja äänestämään studion seuraavaksi peliksi. Kaksi muuta olivat Pigeon Simulator sekä kettuaiheinen Trash Bandits. Studio vihjailee, että nyt hävinnyt kaksikko nähtäneen ennen pitkään myös kunnollisina peleinä.

Pelin prototyyppi päivitettiin julkistuksen kunniaksi uudella kentällä, ja se on ladattavissa parhaillaan pelin kotisivuilta.

I Am Fish julkaistaan virallisesti vuonna 2021.

Lähde: Bossa Studios

Lisää luettavaa